Minilex - Lakipuhelin

Yhtiömiehen konkurssi ja ulosmittaus avoimen yhtiön purkuperusteena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoimessa yhtiössä kaksi tai useampi harjoittavat yhdessä yhtiösopimuksen perusteella elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Avoimen yhtiön yhtiömiehet, eli yhtiön omistajat ovat jokainen vastuussa yhtiön kaikista veloista koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Lisäksi on huomattava, että velkoja voi vaatia ketä tahansa avoimen yhtiön yhtiömiestä maksamaan koko velkasumman. Vastuu on siten yhtiömiesten välillä yhteisvastuullista. Ei ole velkojan asia miettiä, mikä on oikeudenmukainen vastuunjako yhtiön sisällä.

Johtuen voimakkaasta velkojien suojaamisen intressistä ja ankarasta yhtiömiehen velkavastuusta, on sekä muiden yhtiömiesten, että yhtiön velkojien kannalta perusteltua, että yhtiö voidaan purkaa jonkun yhtiömiehistä joutuessa konkurssiin tai ulosottoon. Purkamalla yhtiö, voidaan ainakin välttää velkavastuun lisääntyminen jäljelle jääviä yhtiömiehiä kohtaan sekä myös varmistaa tehokkaammin, että ainakin jo olemassa olevat velat voidaan maksaa. Edellä mainituista syistä johtuen laissa avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä on säännös yhtiömiehen konkurssin ja ulosoton varalle.

Konkurssi purkuperusteena

Mikäli avoimen yhtiön yhtiömies joutuu konkurssiin, on muilla yhtiömiehillä oikeus vaatia yhtiön purkamista. Tämä oikeus on myös konkurssiin joutuneen yhtiömiehen konkurssipesällä. Huomattavaa kuitenkin on, että konkurssiin joutunut yhtiömies ei enää tässä vaiheessa voi itse vaatia yhtiön purkua, koska oikeus on tavallaan jo siirtynyt yhtiömieheltä tämän konkurssipesälle.

Ulosmittaus purkuperusteena

Mikäli avoimen yhtiön yhtiömiehen yhtiöosuus ulosmitataan, on muilla yhtiömiehillä oikeus vaatia yhtiön purkamista. Myös sillä, joka ostaa pakkohuutokaupasta ulosmitatun yhtiöosuuden, on yhtiömiesten ohella oikeus vaatia yhtiön purkamista. Ulosmitatulla yhtiömiehellä ei ole oikeutta itse vaatia yhtiön purkua.

Tärkeää on vielä huomata, että mikäli yhtiöosuus päätyy konkurssipesän haltuun tai joku ostaa osuuden konkurssipesän huutokaupasta, ei sopimusta yhtiön purkamisesta ei edellä mainituissa tilanteissa voida tehdä ilman konkurssipesän, ulosmittausvelkojan tai pakkohuutokauppaostajan suostumusta.

Yhtiömiehen oikeuksien rajoitus

Yhtiömies, joka on konkurssissa, tai jonka yhtiöosuus on ulosmitattu, ei saa hoitaa yhtiön asioita, ellei muiden yhtiömiesten kanssa asiasta nimenomaisesti toisin sovita. Konkurssissa oleva yhtiömies tarvitsee lisäksi konkurssipesän luvan yhtiön asioiden hoitamiseen. Tämä on luonnollista sikäli, että konkurssissa tai ulosotossa oleva ei voi taloudellisesti vastata teoistaan, jolloin mikään ei periaatteessa estäisi yhtiömiestä tekemästä yhtiön kannalta huonoja ja esimerkiksi liian riskipitoisia ratkaisuja. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]