Minilex - Lakipuhelin

Velka maksettava erääntymisaikana

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velkojalla oleva saamisoikeus päättyy, kun velallinen tekee oikean suorituksen oikeana aikana. Eräpäivä tai erääntymisaika on se määritelty aika, jona velallisen pitää maksu suorittaa välttääkseen viivästymiseen joutumisen sekä viivästysseuraukset, kuten viivästyskoron. Oikea suoritusaika on voitu sopia tai jättää avoimeksi. Yleeensä erääntymisaika on määritelty tietyksi päiväksi. Se voidaan sopia myös muuksi ajaksi, esimerkiksi tietyksi tunniksi. Mahdollista on myös, että erääntymisaika on sovittu tiettyyn aikaan mennessä, jolloin velallinen voi maksaa velan milloin vain ennen sovittua aikarajaa. Mikäli asiasta ei ole sovittu, noudatetaan yleisiä sopimuksen tulkintaa ja täydentämistä koskevia normeja.

Erääntymisajalla on kaksi merkitystä. Ensinnäkin erääntymisaika on se ajankohta, jona velallinen voi tehdä suorituksen vastuusta vapautuvin seurauksin. Velallisella on siis velvollisuus maksaa maksu erääntymisaikana. Toisaalta velallisella ei ole lähtökohtaisesti oikeutta tehdä suoritusta ennen erääntymisaikaa. Tästä säännöstä on kuitenkin säädetty poikkeuksia. Useinhan on niin, että myös velkojan etu on saada suoritus jo ennen varsinaista erääntymisaikaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]