Minilex - Lakipuhelin

Velallisen petos voidaan tehdä toisenkin hyväksi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velallinen voi pettää velkojia omaksi tai jonkin toisen hyväksi. Jotta kyse olisi rangaistavasta teosta, hyödyn täytyy olla taloudellista, ja petoksen täytyy tapahtua joko ulosotto-, konkurssi-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyssä.

Velallinen, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä sanotuissa menettelyissä salaa omaisuuttaan, ilmoittaa kokonaan tai osittain perusteettoman tai valeoikeustoimeen perustuvan velvoitteen, antaa muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta, tai jättää ilmoittamatta velan, syyllistyy velallisen petokseen.

Kuitenkin, jos velallinen oikaisee erehdyttävän tiedon tai muuten ehkäisee tekonsa vaikutuksen menettelyyn, ennen kuin hän vahvistaa pesäluettelon oikeaksi tai erehdyttävä tieto muuten vaikuttaa menettelyyn, ei tekoa pidetä velallisen petoksena.

Rangaistuksena velallisen petoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]