Minilex - Lakipuhelin

Valtakirjan muoto on yleensä avoin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Valtakirja on lähtökohtaisesti vapaamuotoinen. Tärkeintä on tuoda ilmi valtuutetun asema valtuutettuna vastapuolelle. Poikkeuksena on esimerkiksi kiinteistön myyntiin oikeuttava valtuutusasiakirja, josta on laissa erikseen muotomääräykset.   

Valtakirja voi olla hyvin suppea kuten avoin asianajovaltakirja, jossa on yleensä vain nimike, valtakirja, päiväys ja valtuuttajan allekirjoitus. Avoin asianajovaltakirja oikeuttaa ainoastaan edustamaan päämiestä tuomioistuimissa ja viranomaisissa, joten tätä valtuutusmuotoa käytetään yleensä hallintoasioiden hoitoon.

Valtakirjan siirrettävyyden kannalta vähintään valtuutetun nimen kirjoittaminen olisi suositeltavaa. Valtuutettu ei voi siirtää valtakirjaa edelleen, jos valtakirja on annettu määrätylle henkilölle eikä mainintaa siirto-oikeudesta ole.

Valtakirja voi myös olla hyvin yksilöity ja siinä on voitu käyttää useita tarkentavia ehtoja. Valtakirjaan saattaa esimerkiksi sisältyä maininta, kenen kanssa valtuutettu on oikeutettu tekemään oikeustoimen sekä vähimmäiskauppahinta, jonka ylittyessä valtuutettu on kelpoinen tekemään sopimuksen. Tällaiset ehdot ovat aina sitovia, jos ne on merkitty valtakirjaan. Valtuutuksen rajojen kirjaaminen valtakirjaan on suotavaa, jotta päämies ei tule tahattomasti sidotuksi sopimukseen, johon hän ei ole tarkoittanut sitoutua. Valtuutetun ylittäessä kelpoisuutensa, päämies ei ole velvoitettu täyttämään omaa puoltaan sopimuksesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]