Minilex - Lakipuhelin

Valituskirjelmä on valituksen muoto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Valitus pitää tehdä tietyssä muodossa. Valitus tehdään kirjallisesti. Kirjallisella muodolla tarkoitetaan luettavassa muodossa olevaa valitusta. Tämä muotovaatimus täyttyy myös silloin, jos valitus välitetään sähkeenä, telexinä, telekopiona tai muulla sellaisella tavalla, jossa on kysymys kirjoituksen kaukolähettämisestä ja joka tulostuu kirjallisessa ja luettavassa muodossa. Valituksen kirjallinen muoto täyttyy myös sillä, että valitus lähetetään sähköpostitse elektronisessa muodossa, koska tällainen lähetys on tulostettavissa kirjallisesti.

Valituskirjelmä on osoitettava valitusviranomaiselle. Vaikka valitus voidaan usein toimittaa muulle viranomaiselle kuin valitusviranomaiselle, valitus osoitetaan siis aina valitusviranomaiselle. Kirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta. Valituksen tulee kohdistua aina tiettyyn päätökseen, joten on tärkeää, että valituksen kohteena oleva päätös yksilöidään valituksessa. Samoin kirjelmästä tulee ilmetä, miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi. Valituskirjelmän tulee siis olla riittävän yksilöity, jotta valitusviranomainen tietää, mihin sen pitää antaa vastaus. Tarkoituksena ei ole asettaa valituskirjelmälle muodollisia vaatimuksia, vaan ohjata valittajaa esittämään asiansa selkeästi. Lisäksi valituskirjelmään tulee sisällyttää perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Vaatimuksen perusteilla pyritään osoittamaan, että vaatimuksen mukainen ratkaisu olisi oikea. Niiden esittämisen avulla pyritään siis vaikuttamaan valitusviranomaisen päätöksentekoon. Vaatimuksen perusteet ovat lähinnä tosiseikkoja, jotka jaotellaan tavallisesti oikeustosiseikkoihin ja todistustosiseikkoihin. Edellisillä ymmärretään niitä seikkoja, joilla on välittömästi merkitystä asian ratkaisemisessa. Niiden olemassaolo vaikuttaa jonkin oikeusseurauksen syntymiseen. Todistustosiseikalla on puolestaan välillistä vaikutusta asiassa, sillä se on todiste jonkin oikeustosiseikan olemassaolosta. Tosiseikkojen lisäksi vaatimuksen tueksi voidaan esittää kokemussääntöjä ja oikeusohjeita. Perusteilla voidaan ymmärtää kaikkia vaatimuksen tueksi esitettäviä seikkoja tekemättä eroa oikeustosiseikkojen ja todisteiden kesken. Perusteet tarkoittaa siis käytännössä kaikkia niitä syitä, joiden nojalla valittaja katsoo vaatimuksensa olevan oikeutettu. Valittajalta ei edellytetä perusteiden oikeudellista erittelyä. On myös huomattava, että vaatimuksen perusteet on ilmoitettava ainoastaan siltä osin kuin ne eivät ilmene siitä, mitä valittaja on esittänyt aikaisemmin asiassa. Valittaja voi siis viitata siihen, mitä hän on aikaisemmin esittänyt. Koska valittajan kannalta on kuitenkin edullista, että hän muutoksenhakuvaiheessa punnitsee uudelleen vaatimuksen perusteita, ei tällainen menettely ole suositeltavaa.

Jos asiassa tarvitaan valituslupa, valituskirjelmässä on ilmoitettava, minkä vuoksi valituslupa tulisi myöntää. Valituskirjelmä laaditaan valituslupaasioissa samalla tavoin kuin asioissa, joissa valitus voidaan tehdä ilman valituslupaa. Lisänä on ainoastaan, että valittajan tulee valituskirjelmässä esittää myös käsityksensä siitä, miksi valituslupa tulisi myöntää. Tämä ei tarkoita sitä, että valittajan tulisi osata oikeudellisin termein selostaa, millä valituslupaperusteella hän hakee lupaa ja miksi lupaperuste on kyseessä olevassa asiassa olemassa. Valittajalta ei myöskään edellytetä, että hän nimenomaan kirjoittaa kirjelmään pyytävänsä valituslupaa. Valitusosoituksen perusteella valittaja kuitenkin tietää, että valitus voidaan tutkia vain, jos asiassa on peruste valitusluvan myöntämiselle. Hänen tulee siis pyrkiä tuomaan esiin näkökohdat, joilla hän katsoo lupaperusteen olevan olemassa. Tarkoituksena on edesauttaa valittajaa harkitsemaan valituksen tekemistä ja tuomaan esiin sellaiset näkökannat, jotka voivat tukea valituksen menestymistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]