Minilex - Lakipuhelin

Valituskirjelmä hallinto-oikeudelle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hallintoasiassa on mahdollista valittaa viranomaisen tekemästä päätöksestä, jolla tarkoitetaan siis toimenpidettä, jolla jokin tietty asia on ratkaistu tai vaihtoehtoisesti jätetty tutkimatta. Valitusoikeus on sillä, johon viranomaisen päätös on kohdistettu, tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun viranomaisen päätös välittömästi vaikuttaa. Valitus kuuluu tehdä lähtökohtaisesti sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä viranomaisen, jonka päätöksestä valitetaan, toimialue sijaitsee. Mikäli viranomaisen toimialueena on koko maa, tehdään valitus sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiiriin päätös olennaisimmin liittyy, eli jonka tuomiopiirissä esimerkiksi sijaitsee päätöksenteon kohteena oleva kiinteistö, tai henkilön kotikunta. Laissa säädetään erikseen tilanteista, joissa valitus ei ole mahdollinen. Valittaminen edellyttää valituskirjelmän toimittamista hallinto-oikeudelle. Laissa on nimenomaisesti säädetty, mitä hallinto-oikeudelle osoitetun valituskirjelmän tulee sisältää.

Menettely ja valituskirjelmä

Ensinnäkin, jos viranomaisen päätöksestä on mahdollista valittaa, tulee viranomaisen liittää asianosaiselle annettavaan kopioon päätöksestä valitusosoitus, josta ilmenee valitusviranomainen, se viranomainen, jolle valituskirjelmä tulee toimittaa sekä valitusaika, ja sen alkamisajankohta. Valitusosoituksen tulee myös sisältää säännökset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen saattamisesta tutkittavaksi. 

Valituksen määräaika on 30 päivää siitä päivästä, kun asianosainen on saanut päätöksen tiedoksi. Valitus tulee tehdä kirjallisesti, ja valituskirjelmässä tulee ilmoittaa ensinnäkin se päätös, johon muutosta haetaan sekä miltä kohdin muutosta haetaan kyseiseen päätökseen. Lisäksi valituskirjelmässä tulee mainita mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Mikäli asiassa edellytetään valituslupaa, tulee valituskirjelmässä ilmoittaa, miksi valituslupa tulisi asiassa myöntää.

Valituksessa tulee ilmoittaa valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää esimerkiksi hänen asiamiehensä, tulee valituskirjelmässä ilmoittaa myös asiamiehen nimi ja yhteystiedot. Tämän lisäksi valituksessa tulee ilmoittaa postiosoite ja puhelinnumero, joiden kautta asianosaiselle voidaan ilmoittaa asian käsittelyä koskevista seikoista. Valituskirjelmä tulee myös allekirjoittaa.

Lopuksi

Päätöstä, johon saa hakea muutosta valittamalla, ei siis saa panna täytäntöön ennen kuin päätös on saanut lainvoiman, paitsi jos täytäntöönpano on tällaisessa tilanteessa nimenomaisesti laissa sallittu, tai päätös on luonteeltaan sellainen, että se tulee panna täytäntöön heti, tai yleinen etu vaatii päätöksen täytäntöönpanoa. 

Viranomaisen päätöksestä valittaminen edellyttää valituskirjelmän toimittamista sille hallinto-oikeudelle, jonka toimivaltaan asia kuuluu, eli jonka tuomiopiirissä päätöksen tehnyt viranomainen sijaitsee. Valituskirjelmässä tulee mainita muun muassa päätös, johon muutosta haetaan sekä miltä kohdin muutosta haetaan kyseiseen päätökseen, ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi, sekä millä perusteilla. Mikäli valitus on puutteellinen, tulee valittajalle varata tilaisuus sen täydentämiseen. Täydentämiseen ei kuitenkaan tarvitse antaa mahdollisuutta, mikäli se on asian käsittelyn kannalta tarpeetonta. 

Hallinto-oikeuden tulee antaa ratkaisu asiassa esitettyihin vaatimuksiin sen jälkeen, kun se on harkinnut kaikkia asiassa esiin tuotuja seikkoja. 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Viranomaisen päätöksestä valitettaessa kannattaa olla yhteydessä lakimieheen.

- Lakimies voi auttaa muun muassa valituskirjelmän laatimisessa.

- Valitusaika viranomaisen päätöksestä on 30 päivää siitä päivästä lähtien, jona asianosainen sai tiedon kyseisestä päätöksestä.

Varoitukset

- Mikäli valitus on tehty hallinto-oikeuteen määräajan jälkeen, tai jos valituksessa esitetyn vaatimuksen ratkaisemiselle on jokin muu este, jätetään valitus tai vaatimus tutkimatta.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]