Minilex - Lakipuhelin

Vakuutuspalvelu on vakuutusyhtiön tarjoama palvelu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vakuutusyhtiöllä tarkoitetaan liikeyritystä, joka harjoittaa vakuutustoimintaa, eli tarjoaa vakuutuspalveluita. Se siis myöntää asiakkailleen vakuutuksia. Yhtiömuodoltaan vakuutusyhtiö voi olla joko osakeyhtiö tai keskinäinen yhtiö. Vakuutustoiminnan harjoittaminen on luvanvaraista liiketoimintaa, eli sitä saa harjoittaa vain vakuutusyhtiö, joka on saanut siihen Finanssivalvonnan myöntämän toimiluvan. Tällaisen toimiluvan saanut vakuutusyhtiö ei myöskään saa harjoittaa mitään muuta liiketoimintaa kuin vakuutustoimintaa sekä siihen liittyvää liitännäistoimintaa.

Vakuutusten myyntiä ja välitystä siis pidetään vakuutuspalveluina. Lain mukaan vakuutuspalveluina pidetään myös vakuutushakemusten käsittelyä, vakuutuksen voimassaoloaikana välittömästi vakuutuksen hoitoon liittyviä palveluja, vakuutustaloudellisia palveluja, eläkkeitä ja vakuutuskorvauksia koskevia ratkaisu-, laskenta- ja päätöspalveluja, eläkkeiden ja vakuutuskorvausten suoritus- ja tilastointipalveluja, eläkevastuu- ja eläkemenoennustepalveluja sekä vakuutustoimintaan liittyviä vahingontarkastuspalveluja. Vakuutuspalvelut ovat vapaita arvonlisäverosta, eli niiden myynnistä ja välityksestä ei yrityksen tarvitse maksaa arvonlisäveroa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]