Minilex - Lakipuhelin

Vahingonkorvausoikeudenkäynnin edellytyksiä: Kuuleminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Prosessin edellytyksillä tarkoitetaan prosessisoikeudessa niitä asioita, joiden tulee aina toteutua kun asioita käsitellään tuomioistuimessa. Kun kyse on vahingonkorvausasiasta joka koskee korvausvastuuta työ- tai virkasuhteessa, oikeudenkäyntiin liittyy prosessin edellytyksiä siten, että tiettyjä tahoja on aina kuultava asian käsittelyn aikana.

Vahingonkorvausoikeudessa pääsääntönä on, että kun vahingon on aiheuttanut työntekijä tai virkamies, tämän henkilön työnantaja tai julkisyhteisö vastaa alaisensa aiheuttamasta vahingosta. Täten on siis tavallista, että vahingon kärsijän vastapuolena korvausasian oikeudenkäynnissä on kyseinen työnantaja tai julkisyhteisö. Työntekijä tai virkamies voi olla itse oikeudenkäynnissä vahingon kärsijän vastapuolena silloin, kun työntekijä on aiheuttanut vahingon tahallisella teolla ja virkamies on aiheuttanut vahingon julkisen vallan käytön yhteydessä.

Silloin kun vahingon aiheuttajan korvausvastuu määräytyy työnantajan ja työntekijän vastuunjakoa koskevien säännösten perusteella, tai vastaavasti julkisyhteisön ja virkamiehen vastuunjakoa ohjaavien säännösten perusteella, sille osapuolelle jota tämä vastuunjako koskee mutta jota ei ole haastettu vastaajaksi korvausasiaan, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Kuulemisvaatimus tarkoittaa siis sitä, että jos työntekijä on aiheuttanut vahingon mutta työnantaja haastetaan oikeuteen isännänvastuun perusteella, on työntekijälle silti varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Vastaavasti työnantajalla on oikeus tulla kuulluksi kun työntekijä on vastaajana oikeudenkäynnissä. Sama sääntö pätee kun korvauksia vaaditaan julkisyhteisöltä virkamiehen sijasta, eli tällöin virkamiehelle on varattava tilaisuus lausua kantansa asiasta. Kun korvauksia vaaditaan virkamieheltä itseltään, saa julkisyhteisö tilaisuuden tulla asiassa kuulluksi.

Tilaisuus tulla kuulluksi tarkoittaa, että taho johon korvausvaatimuksia ei ole kohdistettu, saa vapaasti lausua oman käsityksensä korvausasiasta, esimerkiksi siitä miten vahinko aiheutui ja millainen tuomio hänestä olisi oikeudenmukainen. Koska kyseessä on tilaisuus eikä pakko, tällaisen tahon ei ole väistämättä saavuttava tuomioistuimeen lausumaan kantaansa asiasta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]