Minilex - Lakipuhelin

Ulkomaat olennainen liittymä riita-asia

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Riita-asiassa toinen osapuoli saattaa olla ulkomaalainen tai riita-asian kohde, kuten esine, saattaa sijaita ulkomailla. Kun riita-asiassa on kytkentöjä muihin maihin kuin Suomeen, tulee tuomioistuimen ratkaista, onko se toimivaltainen käsittelemään tällaisen asian.

Kansainvälisessä yksityisoikeudessa käytetään termiä liittymä kuvaamaan oikeussuhteessa olevaa seikkaa, joka vaikuttaa sovellettavan lain valintaan ja aineellisten normien soveltamiseen. Liittymä saattaa olla esimerkiksi kansallisuus tai tavaran sijaintipaikka. Konkreettisesti liittymällä on merkitystä esimerkiksi tuomion toimeenpantavuuteen.

Olennainen liittymä Suomen prosessilain eli oikeudenkäymiskaaren mukaan tulee pohdittavaksi silloin, kun asiassa on kytkentöjä sekä Suomeen että johonkin muuhun maahan. Pohditaan siis suomalaisen tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa. Kansainvälisestä toimivallasta on kaksi säännöstä oikeudenkäymiskaaressa. Näistä toinen koskee olennaista liittymää ja siinä on mainittu olennaisen liittymän tiukat edellytykset. Säännösten mukaan liittymältä edellytetään sellaista vahvuutta Suomeen, että jutussa annettava ratkaisu Suomessa toteuttaa asianosaisen oikeussuojaa. Tuomioistuin ei siis voi tutkia asiaa, joka huomattavasti paremmin kuuluisi toisen valtion tuomioistuimen tutkittavaksi. Esimerkiksi olennaista liittymää ei ole, jos suorituskanne ei paikallistu Suomeen ja sitä ei voida sen kohdemaassa panna täytäntöön.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]