Minilex - Lakipuhelin

Työntekijöiden tasapuolinen kohtelu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajan on kohdeltava kaikkia työntekijöitä tasapuolisesti. Tasapuolisen kohtelun vaatimus täyttää syrjintäkiellon vaatimusta ja osaltaan lisää työnantajan velvollisuutta kohdella kaikkia työntekijöitä yhdenvertaisesti. Käytännössä työnantajan tasapuolisen kohtelun velvoite ulottuu samanlaisena kaikkiin niihin työntekijöihin, jotka työtehtävien ja aseman perusteella ovat samanarvoisia. Näin ollen työnantajalla on oikeus asettaa työtehtävien tai aseman vuoksi työntekijöille erilaisia vaatimuksia ilman, että se olisi tasapuolisen kohtelun vastaista.

Tasapuolisen kohtelun vaatimus luo työnantajalle velvollisuuden toimia johdonmukaisesti esimerkiksi työsuhde-etuja antaessaan. Myös irtisanomistilanteissa työnantajan on toimittava johdonmukaisesti ja noudatettava irtisanottavien osalta sellaista varoitusmenettelyä kuin työpaikalla on aiemminkin noudatettu. Määräaikaisissa tai osa-aikaisissa työsuhteissa olevia työntekijöitä työnantaja ei myöskään saa asettaa eri asemaan kuin muita työntekijöitä. Määräaikaisille ja osa-aikaisille työntekijöille kuuluvat siten samanlaiset työehdot kuin muihinkin työsuhteisiin, ellei epäedullisempien ehtojen käyttäminen ole perusteltua asiallisista syistä. Tasapuolisen kohtelun vaatimus ei siis kuitenkaan estä työntekijöiden asettamista eri asemaan heidän työtehtäviensä tai asemansa vuoksi, mikäli tämä tasapuolisuudesta poikkeaminen on perusteltua. Näin ollen tasapuolisen kohtelun vaatimus ei esimerkiksi estä työnantajaa käyttämästä kannustavia palkkausjärjestelmiä, jos palkkauksen perusteet eivät ole syrjiviä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]