Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijän velvollisuus on työnsä ja tehtäviensä vaatimalla tavalla noudattaa työssään huolellisuutta ja varovaisuutta. Hänen tulee kokemuksensa, työnantajalta saamansa ohjauksen ja ammattitaitonsa mukaisesti käytettävissään olevin keinoin huolehtia paitsi omastaan, myös työpaikan muiden työntekijöiden työturvallisuudesta.

Työntekijän tulee noudattaa työnantajan antamia ohjeita ja määräyksiä työn tekemisestä. Työtä tehtäessä on noudatettava paitsi huolellisuutta ja varovaisuutta, myös turvallisuuden ja terveellisyyden vaatimaa siisteyttä ja järjestystä. Jos työntekijä havaitsee työpaikan rakenteissa, koneissa, laitteissa tai työ-ja suojeluvälineissä vikoja tai puutteita, jotka voivat aiheuttaa tapaturmia tai vaaraa terveydelle, työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa niistä työnantajalle. Työntekijän tulee myös välttää toisiin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua ja käyttäytymistä, josta voi olla vaaraa toisten turvallisuudelle tai terveydelle.

Työntekijää velvoittavien työturvallisuusmääräysten rikkominen voi aiheuttaa työntekijälle vahingonkorvausvelvollisuuden. Turvallisuusmääräysten vakava laiminlyönti voi antaa työnantajalle myös aiheen harkita työsuhteen päättämistä. Työturvallisuusmääräysten laiminlyönti voi vaikuttaa myös vahinkotapauksessa tapaturmavakuutuksesta maksettavan korvauksen määrää alentavasti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]