Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla on velvollisuus lähtökohtaisesti kohdella kaikkia työntekijöitään tasapuolisesti ja ketään syrjimättä. Työantajalle on laissa asetettu myös erityinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta työelämässa

Erilainen kohtelu työpaikalla on mahdollista, jos siihen on työntekijän asemaan, työtehtäviin tai työoloihin liittyvä asiallinen ja hyväksyttävä syy. Syrjintäkiellon mukaan työnantaja ei voi asettaa työntekijöitään eri asemaan ilman perusteltua ja hyväksyttävää syytä esimerkiksi vammaisuuden, iän, terveydentilan, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, kansallisen tai etnisen alkuperän, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavissa olevan syyn vuoksi.

Työnantajan tulee arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla. Työpaikan tarpeet huomioiden velvollisuus pitää sisällään myös yhdenvertaisuuden huomioimisen työpaikan työoloja kehitettäessä. Yhdenvertaisuus on huomioitava myös henkilöitä työhön otettaessa ja muutenkin henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Yhdenvertaisuutta edistävien toimenpiteiden tulee olla toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.

Jos työnantajalla on säännöllisesti palveluksessaan vähintään 30 henkilöä, hänen tulee laatia suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi tarvittavista toimenpiteistä yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Työpaikan luottamusmiehellä, luottamusvaltuutetulla tai työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada pyynnöstä tietoja siitä, mihin toimiin työnantaja on alkanut yhdenvertaisuuden edistämiseksi työpaikalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]