Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan velvollisuudet ja työturvallisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajan velvollisuutena on huolehtia kaikilla tarpeellisilla toimilla työntekijöidensä työturvallisuudesta ja -terveydestä. Tämän velvoitteen sisältöön vaikuttavat kaikki kyseisestä työstä, työolosuhteista ja työympäristöstä johtuvat seikat.

Työturvallisuuden lähtökohtana on aina vaarojen ja haittojen syntymisen estäminen kokonaan. Jos tämä ei ole mahdollista, vaarat ja haitat on poistettava. Niissä tapauksissa joissa tämäkään ei ole mahdollista, vaarat ja haitat on korvattava vähemmän vaarallisilla ja haitallisilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöille tarjottavat suojavälineet eivät saa olla ensisijainen keino työstä johtuvien vaarojen ja haittojen ehkäisyssä, vaan ensisijaisesti vaarojen tai haittojen syntyminen olisi estettävä kokonaan.

Työnantajalla on aina velvollisuus olla selvillä työpaikalla työstä ja toiminnan luonteesta johtuvista haitta- ja vaaratekijöistä. Jokaisen työnantajan onkin suoritettava työpaikalla niin kutsuttu riskiarviointi. Tämä tarkoittaa työn luonne ja toiminta huomioivaa, riittävän järjestelmällistä ja jatkuvaa haittojen ja vaarojen selvittämistä ja tunnistamista. Riskiarvioinnin ei välttämättä tarvitse olla kirjallinen dokumentti, mutta tarvittaessa sen olemassaolo on voitava todentaa. Usein työnantaja laatiikin yhdessä työterveyshuollon kanssa erityisen vaarojen arviointiasiakirjan.

Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus laatia työsuojelun toimintaohjelma. Tämä velvollisuus ei ole riippuvainen työntekijöiden määrästä tai toimialasta. Toimintaohjelmaan on sisällyttävä ainakin työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset. Ohjelmaa on päivitettävä tarpeen mukaan ja se laaditaan yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.

Työantajalla on velvollisuus puuttua ja ehkäistä myös työntekijään kohdistuva, hänen terveydelleen haitallinen tai vaarallinen häirintä tai muu epäasiallinen kohtelu. Työpaikkakiusaaminen voi olla tällaista häirintää. Tallaisissa tilanteissa työnantajan velvollisuutena on puuttua epäkohtiin ja pyrittävä poistamaan ne käytettävissään olevilla keinoilla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]