Minilex - Lakipuhelin

Työnantajalla on velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla on velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta. Työturvallisuudesta huolehtiminen tarkoittaa käytännössä työnantajan velvollisuutta suojella työntekijää tapaturmilta ja terveydellisiltä vaaroilta työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Työturvallisuudesta huolehtiminen voi tapahtua esimerkiksi työturvallisuusvälineiden järjestämisellä työntekijöille, turvallisten työmenetelmien opastuksella, työturvallisuustoimenpiteistä tiedottamisella ja yleisesti vaarojen selvittämisellä sekä arvioinnilla.

Työnantajan huolehtimisvelvollisuuden laajuutta rajaavina tekijöinä otetaan huomioon epätavalliset ja ennalta arvaamattomat olosuhteet, joihin työnantaja ei voi vaikuttaa, ja poikkeukselliset tapahtumat, joiden seurauksia ei olisi voitu välttää huolimatta kaikista aiheellisista varotoimista. Työnantajan on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.

Lisäksi työnantajalla on erityinen velvollisuus huolehtia raskaana olevan työntekijän työturvallisuudesta. Työnantajan onkin sijoitettava raskaana oleva työtekijä toisiin töihin silloin, jos työolot tai tehtävät loisivat vaaran terveydelle, eikä näitä terveyttä vaarantavia tekijöitä voida poistaa. Esimerkkinä voi olla työ, jossa käsitellään sellaisia kemikaaleja, jotka saattavat aiheuttaa vaaraa raskaana olevalle työntekijälle tai sikiölle. Kysymyksissä, jotka koskevat työnantajan velvollisuutta huolehtia työturvallisuudesta, voit kääntyä kokeneiden juristiemme puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]