Minilex - Lakipuhelin

Tyytymättömyyden ilmoittaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuimen antamaan ratkaisuun ei läheskään aina olla tyytyväisiä. Useimmiten annettuun päätökseen voidaan hakea muutosta. Muutoksen hakeminen edellyttää kuitenkin ensiksi tyytymättömyyden ilmoittamista. 

Tyytymättömyys täytyy ilmoittaa seitsemän päivän määräajassa, muutoin valitusoikeus asiassa menetetään.

Tyytymättömyyden ilmoittaminen on valitusprosessin ensimmäinen vaihe. Se tarkoittaa yksinkertaista joko suullista tai kirjallista ilmoitusta siitä, ettei tyydy käräjäoikeuden antamaan ratkaisuun. Ilmoitus ei siis edellytä perusteluja, lainkohtia tai muutakaan pelkän ”en tyydy tähän ratkaisuun”- ilmoituksen lisäksi. Tavallisesti ilmoitus tehdään suoraan käräjäoikeuden istunnon päätteeksi, mutta sen voi myös tehdä käräjäoikeudesta saatavalla lomakkeella tai muutoin kirjallisesti ilmaisemalla. 

Tyytymättömyys voi koskea käräjäoikeuden ratkaisua kokonaan tai osittain. Muutosta voidaan hakea koko tuomioon (esimerkiksi varkaudesta tuomittu voi vaatia koko syytteen kumoamista) tai sen osaan (varkaudesta tuomittu voi vaatia vankeuden sijaan tuomioksi sakkoa). 

Tyytymättömyyden ilmoittaminen on muutoksenhaun edellytys, mutta se ei toisaalta velvoita tekemään valitusta. Tyytymättömyyden ilmoittamalla asianosainen varaa itselleen mahdollisuuden tehdä asiassa valitus muutoksenhakutuomioistuimelle. Asianosainen voi tulla myöhemmin toisiin ajatuksiin. Varsinaisen valituksen tekemättä jättämisestä ei tule mitään sanktiota.

Mikäli asianosainen jättää ilmoituksen tyytymättömyydestä tekemättä määräajassa, menettää hän puhevaltansa asiassa.

 

Miten tyytymättömyys tuomioon ilmoitetaan?

Tuomion antanut käräjäoikeus antaa ratkaisussaan tiedoksi sen, saako ratkaisusta valittaa. Jos asiassa muutoksenhaku on mahdollista, ratkaisussa ilmoitetaan muutoksenhakuohjeet. Ohjeissa on kerrottu tyytymättömyyden ilmoittamisesta. Ratkaisusta siis selviää, miten ja mille taholle tyytymättömyys ilmoitetaan sekä määräaika ilmoituksen tekoon.

Ilmoitus tyytymättömyydestä on tehtävä tuomion antaneelle tuomioistuimelle seitsemän päivän kuluessa ratkaisun julistamisesta tai antamisesta. Poikkeuksena tähän on vankeusrangaistusta suorittava henkilö, joka voi rikosasiassa tehdä tyytymättömyysilmoituksen vankilan johtajalle.

Ilmoituksen tyytymättömyydestä voi tehdä sekä asianosainen itse, että hänen asiamiehensä (asianajaja).

 

Tyytymättömyyden ilmoittamisen määräaika

Käräjäoikeus ilmoittaa ratkaisussaan ohjeet muutoksenhakuun. Valitettaessa käräjäoikeuden antamasta ratkaisusta määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseen on 7 päivää. Tämän määräajan jälkeen, kun tyytymättömyys on ilmoitettu, alkaa kulua 30 päivän aika tehdä valituskirjelmä käräjäoikeudelle. Valituskirjelmä osoitetaan hovioikeudelle, mutta toimitetaan käräjäoikeuden kansliaan.

Ilmoituksen on saavuttava käräjäoikeuden kansliaan määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan loppumista. Viimeisen päivän osuessa pyhäpäivälle, on määräajan viimeisenä päivänä pyhää seuraava ensimmäinen arkipäivä.

Pääsääntöisesti määräajalle ei voi saada jatkoaikaa. Kuitenkin mikäli asianosaisella on tyytymättömyyden ilmoittamisen estävä laillinen este, voi asianosainen hakea määräajalle jatkoa. Laillinen este voi olla esimerkiksi sairaus tai yleisen liikenteen keskeytyminen.

Jo tehty ilmoitus tyytymättömyydestä voidaan myös peruuttaa samassa seitsemän päivän määräajassa.

Mikäli ilmoitus tyytymättömyydestä käräjäoikeuden ratkaisuun ei saavu käräjäoikeuteen määräajassa, käräjäoikeuden antama päätös tulee voimaan eli päätös saa lainvoiman. Tällöin asiassa annettu päätös tai rangaistus voidaan laittaa täytäntöön.

Muutoksenhakutuomioistuin jättää valituksen tutkimatta, jos sitä ei ole edeltänyt määräajassa suoritettu tyytymättömyyden ilmoittaminen. 

 

Ilmoitus tyytymättömyydestä voidaan hyväksyä tai hylätä

Tehty ilmoitus tyytymättömyydestä voi olla muodoltaan tai muutoin sellainen, ettei sitä hyväksytä. Päätöksen hyväksymisestä tekee käräjäoikeuden puheenjohtaja tai muu lainoppinut tuomioistuimen jäsen. Hylätystä tyytymättömyysilmoituksesta on annettava ilmoitus asianosaiselle. Hylätystä tyytymättömyysilmoituksesta voi kannella hovioikeuteen. Kantelukirje on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan 30 päivän kuluessa valitettavana olevan ratkaisun julistamisesta. 

Mikäli ilmoitus tyytymättömyydestä on tehty oikein ja se hyväksytään, annetaan asianosaiselle valitusosoitus, joka sisältää tarkemmat ohjeet valituksen tekemiseksi. Valituskirjelmän tekemiselle on 30 päivän määräaika laskettuna siitä, kun valituksen kohteena oleva tuomio on annettu. Mikäli valituskirjelmää ei toimiteta tässä määräajassa käräjäoikeuden kansliaan, tulee annettu tuomio lainvoimaiseksi. Pelkkä tyytymättömyyden ilmoittaminen ei siis laita asiaa vireille hovioikeuteen, vaan vireilletulo edellyttää valituskirjelmän tekoa määräajassa.

 

Yhteenveto

  • Tyytymättömyyden voi ilmaista joko suullisesti tai kirjallisesti.
  • Tyytymättömyys voi koskea joko koko tuomiota tai vaan osaa siitä.
  • Tyytymättömyydestä ilmoittamisen jälkeen ei ole pakko tehdä valitusta, jos on tullut toisiin ajatuksiin.
  • Ilmoituksen tyytymättömyydestä voi tehdä asianosainen itse, tai hänen avustajansa.
  • Tyytymättömyydestä tulee ilmoittaa viimeistään seitsemäntenä päivänä tuomion antamisesta.
  • Tyytymättömyydestä ilmoittamisen jälkeen alkaa kulua 30 päivän määräaika valituskirjelmän tekemiselle.
  • Tyytymättömyysilmoitus voidaan myös hylätä, mikäli se on esimerkiksi muodoltaan pätemätön.

 

Summary in English

  • Dissatisfaction can be expressed either verbally or in writing.

  • Dissatisfaction can concern either the entire judgment or only a part of it.
  • After reporting one’s dissatisfaction, one does not have to file a complaint if one has changed their mind.
  • The notification of dissatisfaction can be made by the party or their assistant.
  • Dissatisfaction must be reported no later than on the seventh day after the judgment was given.
  • After reporting dissatisfaction, the 30-day deadline for filing an appeal begins.
  • A notice of dissatisfaction can also be rejected if, for example, it is invalid in form.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Olin eilen käräjäoikeudessa riita-asian takia. Mielestäni asiassa tehty ratkaisu oli täysin käsittämätön, joten puuskahdinkin kiukustuneena ratkaisun kuultuani, etten ole tyytyväinen siihen. Nyt kuitenkin olen päivän asiaa miettinyt ja käräjäoikeuden antama ratkaisu tuntuukin ihan oikealta. Meneekö asia nyt hovioikeuteen täysin aiheetta? Voinko perua ilmoitukseni tyytymättömyydestä?

Voit vielä perua ilmoituksesi tyytymättömyydestä. Muista kuitenkin tehdä se ennen seitsemän päivän määräajan loppumista. Perumisilmoitus tehdään samalla tavalla kuin tyytymättömyysilmoituskin. 

Vaikka et ehtisi perumaan ilmoitustasi tyytymättömyydestä, ei asia etene hovioikeuteen, elleivät muut asianosaiset valita ratkaisusta. Vireilletulo hovioikeuteen edellyttäisi valituskirjelmän tekemistä, pelkkä tyytymättömyysilmoitus ei riitä. 

2. Käräjäoikeuskäsittely tuli maksamaan minulle pitkän pennin, koska palkkasin asianajajan. Haluaisin kuitenkin valittaa tuomioistuimen ratkaisusta. Voinko ilmoittaa tyytymättömyyden käräjäoikeuden tuomioon ilman asianajajaa?

Voit tehdä ilmoituksen tyytymättömyydestä itsekin, kunhan muistat tehdä sen seitsemän päivän määräajassa tuomion antamisesta. Asianajajan käyttäminen valitusprosessissa on kuitenkin suositeltavaa, jotta lopputulos olisi kannaltasi mahdollisimman hyvä. Suosittelen tarkastamaan, olisiko sinulla mahdollisuus kustannusten korvaamiseen oikeusturvavakuutuksen tai valtion oikeusavun kautta. Myös mahdollisuus saada oikeudenkäyntikulut vastapuolen maksettavaksi kannattaa huomioida. 

3. Tein valituskirjeen hovioikeuteen käräjäoikeuden päätöksestä. Postissa tuli minulle ilmoitus, ettei hovioikeus ota asiaa käsiteltäväksi, koska en ole ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon määräajassa. Miksi ihmeessä? Minähän tein valituksen!

Pelkkä valituskirje ei riitä asian viemiseksi hovioikeuteen. Sinun olisi pitänyt ensiksi ilmoittaa tyytymättömyys käräjäoikeuden tuomioon. Näin ollen hovioikeus on toiminut lain mukaan, kun se ei ole ottanut valitusta käsiteltäväksi. Valitusprosessissa asianajajan käyttäminen on tärkeää, jotta oikeaa valitusreittiä tulee seurattua eikä asiakas menetä oikeuksiaan.

 

Aiheesta muualla

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Lakimiehemme vastaavat mielellään tyytymättömyyden ilmoittamista koskeviin kysymyksiin.

- Mikäli asianosainen tietää heti ratkaisun antamishetkellä, että hän aikoo valittaa ratkaisusta, voi hän ilmoittaa tyytymättömyyttä suoraan suullisesti käräjäoikeudelle. 

Varoitukset

- Hovioikeus ei tutki valituksia, joita ennen ei ole ilmoitettu tyytymättömyyttä käräjäoikeudelle.

- Mikäli tyytymättömyyden ilmoittamista ei tehdä määräajassa, tulee käräjäoikeuden ratkaisu lainvoimaiseksi.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]