Minilex - Lakipuhelin

Työturvallisuuslaki suojelee työntekijöitä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työturvallisuuslaki on vuonna 2002 säädetty laki, joka käsittelee työturvallisuutta. Työturvallisuuslain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita. Tarkoitus kattaa myös työntekijöiden työkyvyn turvaamisen ja ylläpitämisen. Lisäksi lain tarkoituksena on ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja sekä muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja.

Työturvallisuuslakia sovelletaan työsopimuksen perusteella tehtävään työhön sekä virkasuhteessa tai siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa tehtävään työhön. Työturvallisuuslakia sovelletaan myös esimerkiksi oppilaan ja opiskelijan työhön koulutuksen yhteydessä. Lakia ei kuitenkaan sovelleta tavanomaiseen harrastustoimintaan eikä ammattiurheilemiseen. Lain soveltamisalaan voit tutustua tarkemmin juristiemme kanssa.

Työturvallisuuslaki sisältää säännökset ensinnäkin työnantajan työturvallisuusvelvollisuuksista ja työsuojelun yhteistoiminnasta. Lisäksi laissa säädetään työntekijän velvollisuuksista edistää työturvallisuutta ja toimia turvallisesti. Työturvallisuuslaki sisältää säännökset työn ja työolosuhteiden osalta, kuten esimerkiksi säännökset työn ergonomiasta, fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta kuormittavuudesta sekä muista työn vaaroista.

Työturvallisuuslaissa on säännökset myös erityisistä työtilanteista ja muiden henkilöiden, kuten tuotteen valmistajan velvollisuuksista työturvallisuuden osalta. Laissa säädetään työnantajan rangaistuksista työturvallisuusrikkomuksen osalta. Työturvallisuusrikoksesta säädetään puolestaan rikoslaissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]