Minilex - Lakipuhelin

Työtodistus on pyynnöstä annettava kirjallisesti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työntekijällä on oikeus saada pyynnöstään työtodistus työsopimuksen päättyessä. Työnantajan onkin siten annettava kirjallinen työtodistus työsuhteen kestosta ja työtehtävien laadusta. Jos kyse on tällaisesta työtodistuksesta, puhutaan suppeasta työtodistuksesta. Työntekijän nimenomaisesta pyynnöstä työnantaja voi antaa laajankin työtodistuksen, johon sisältyy edellisten asioiden lisäksi myös työsuhteen päättymisen syy ja arvio työntekijän työtaidoista ja käytöksestä. Tämän vuoksi laajasta työtodistuksesta voidaan myös puhua arviollisesta työtodistuksesta. Työnantajalla on siten velvollisuus antaa työtodistus työntekijän sitä pyytäessä.

Työtodistuksen antovelvollisuus koskee työnantajaa, kunnes kymmenen vuotta on kulunut työsuhteen päättymisestä. Laajaa työtodistusta, eli sitä, mihin arviot työntekijän työtaidosta sisältyvät, on pyydettävä viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Työnantajalla ei siten ole ehdotonta velvollisuutta antaa työtodistusta silloin, jos työsuhteen päättymisestä on kulunut yli kymmenen vuotta. Tällöin suppea työtodistus on annettava vain, jos siitä ei aiheudu kohtuutonta hankaluutta työnantajalle. Jos ajoissa pyydetty ja annettu työtodistus on kadonnut tai turmeltunut, on työnantajan annettava uusi työtodistus tämän tilalle, jos siitä ei aiheudu kohtuutonta hankaluutta. Kohtuutonta hankaluutta ei aiheudu ainakaan silloin, jos työnantajalla on tallessa jäljennös aiemmasta työtodistuksesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]