Minilex - Lakipuhelin

Työsuojelun yhteistoiminta työntekijöiden ja työnantajan välillä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työturvallisuusasioita tulee käsitellä yhteistoiminnassa työntekijöiden ja työnantajan välillä. Työnantajan ja työntekijöiden onkin siten yhteistoiminnassa ylläpidettävä työturvallisuutta ja lisäksi parannettava sitä. Yhteistoiminta siten edistää työnantajan ja työntekijän vuorovaikutusta ja mahdollistaa työntekijöiden osallistumisen työntekijöiden turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevien asioiden käsittelyyn.

Työsuojelun yhteistoiminta toteutuu käytännössä siten, että työnantaja antaa työntekijöille tiedot kaikista asioista, jotka vaikuttavat työpaikan turvallisuuteen, terveellisyyteen ja muihin työolosuhteisiin. Lisäksi näitä koskevista arvioinneista ja raporteista on myös annettava työntekijöille tiedot. Yhteistoiminta käsittää myös velvollisuuden käsitellä kyseisiä asioita yhteisesti työntekijöiden tai näiden edustajien kanssa.

Työnantajan ja työntekijöiden välisessä yhteistoiminnassa käsitellään muun muassa työn ja työpaikan olosuhteet huomioon ottaen esimerkiksi periaatteet ja tapa, joiden mukaan työpaikan vaarat ja haitat selvitetään sekä edellä tarkoitetussa selvityksessä ja työterveyshuollon tekemässä työpaikkaselvityksessä esille tulleet työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen yleisesti vaikuttavat seikat ja työkykyä ylläpitävään toimintaan liittyvät, työssä jatkamista tukevat ja muut työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttavat kehittämistavoitteet ja -ohjelmat.

Työntekijöiden on osaltaan toimittava yhteistyössä työnantajan kanssa, jotta työturvallisuuslain tavoitteet saavutetaan. Työntekijällä on yhteistoiminnan nojalla myös oikeus tehdä työnantajalle ehdotuksia työturvallisuuden parantamiseksi ja saada palaute ehdotuksiin. Lisätietoja aiheesta voit kysyä juristeiltamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]