Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan käyttö- ja etuoikeus työsuhdekeksintöön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun keksinnöllä ei ole todella vahvaa yhteyttä työsuhteeseen, työnantajan oikeudet siihen ovat rajoitetumpia. Jos keksintö on syntynyt muussa yhteydessä työsuhteeseen kuin työntekijälle kuuluvien työtehtävien täyttämiseksi tapahtuvan toiminnan tuloksena tai olennaisesti käyttämällä hyväksi työnantajan palveluksessa saavutettuja kokemuksia, työnantajalla on oikeus, jos keksinnön hyväksikäyttö kuuluu työnantajan tai tämän kanssa samaan konserniin kuuluvan yrityksen toiminta-alaan, saada käyttöoikeus keksintöön. Sama koskee työnantajan kanssa samaan konserniin kuuluvaa yritystä. Kun työnantajalla on keksintöön vain käyttöoikeus, työntekijällä säilyy oikeus käyttää keksintöä keksijän tavoin. Hän voi esimerkiksi käyttää keksintöä teollisesti ja ammattimaisesti, luovuttaa oikeuden eteenpäin tai myöntää siihen uusia käyttöoikeuksia, ilman että hän tarvitsisi käyttöön työnantajan luvan. Sama koskee virkasuhdekeksintöjä ja virkasuhteita. Jos työnantaja haluaa saada tällaiseen keksintöön käyttöoikeutta laajemman oikeuden, hänellä on etuoikeus sopia työntekijän kanssa oikeuden laajentamisesta. Etuoikeus merkitsee siis työnantajan neuvotteluetuoikeutta suhteessa mahdollisesti muihin keksinnöstä kiinnostuneisiin. Etuoikeus ei kuitenkaan suoranaisesti velvoita työntekijää solmimaan työnantajan kanssa asiasta sopimusta. Sopimus on täysin työntekijän vapaassa harkinnassa, mutta jos hän kieltäytyy sopimuksesta työnantajan kanssa, hänen on kieltäydyttävä siitä myös muiden kanssa, jotka tarjoavat samantasoisia sopimusehtoja kuin mitä työnantaja on tarjonnut. Etuoikeus toisin sanoen antaa työnantajalle etulyöntiaseman sopimusneuvotteluihin, mutta se ei kuitenkaan takaa sopimuksen syntymistä. Työnantaja voi myös luopua etuoikeudestaan milloin tahansa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]