Minilex - Lakipuhelin

Tuomioistuimen ratkaisu jako-osuudesta sovinnon yhteydessä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kaikkien velkojien suostumus ei ole edellytyksenä sovinnon vahvistamiselle konkurssissa. Niiden velkojien, jotka sovintoon eivät suostu, on kuitenkin saatava sovinnon perusteella saman verran suoritusta eli jako-osuutta kuin he saisivat konkurssimenettelyn jatkuessa loppuun asti.

Velkoja, joka on vastustanut sovintoa konkurssissa tai jättänyt vastaamatta velallisen sovintoehdotukseen, on oikeus vaatia tuomioistuimelta ratkaisua siitä, vastaako velkojalle sovinnon perusteella tarjottu jako-osuus hänelle lopullisesti tulevaa jako-osuutta, siinä tapauksessa, että konkurssi jatkuisi lopputilitykseen asti. Velkojalla on tietty laissa säädetty määräaika saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kysymys siitä, vastaako sovinnossa tarjottu jako-osuus velkojalle lain mukaan kuuluvaa vähimmäismäärää. Velallisen tehtävänä on huolehtia siitä, että velkojat saavat tiedoksiannon sovinnosta.

Kun velkoja saa tiedon sovintoehdotuksesta, alkaa kulua velkojan määräaika esittää tuomioistuimelle vaatimus ratkaisuksi jako-osuuden oikeamääräisyydestä. Velallisella on kuitenkin oikeus tulla asiassa kuulluksi, jos velkoja esittää tuomioistuimelle vaatimuksen sovintoehdotuksessa tarjotun jako-osuuden oikeamääräisyydestä. Tuomioistuimen tässä asiassa antamaan päätökseen on mahdollisuus hakea erikseen muutosta valittamalla.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]