Minilex - Lakipuhelin

Tuloverosta osittain vapaat yhteisöt

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteisöjen on pääsääntöisesti maksettava veroa tuloistaan. Osa yhteisöistä on kuitenkin säädetty osittain tai kokonaan tuloverosta vapaaksi.
 Osittain verovapaat yhteisöt suorittavat tulon perusteella veroa kunnalle, mutta eivät valtiolle.

Tulon perusteella valtiolle suoritettavasta verosta ovat vapaat muun muassa valtio ja sen laitokset, Raha-automaattiyhdistys sekä Oy Veikkaus Ab muusta kuin laissa tarkemmin määritellystä tulosta, kunta, kuntayhtymä ja maakunta sekä näiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö tai -kassa tai muu vastaava eläkelaitos, -säätiö tai -kassa, joka saa avustusta yhteiskunnan varoista.

Myös evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta sekä muu uskonnollinen yhdyskunta ja niiden seurakunnat samoin kuin niiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö ja eläkekassa ovat vapaita valtiolle suoritettavasta tuloverosta, ja maksavat kunnallisveroa kulloinkin voimassa olevan tuloveroprosentin mukaisesti.

Valtio ja sen laitokset suorittavat veroa vain maatilojensa ja niihin verrattavien muiden kiinteistöjensä tuottamista tuloista, muihin kuin yleisiin tarkoituksiin käytettävien kiinteistöjen tuloista, sekä yksityisyrityksiin verrattavien teollisuus- ja muiden liikkeidensä tuloista. Valtio ei ole verovelvollinen tulosta, jonka se saa pääasiallisesti valtion laitosten tarpeiden tyydyttämiseksi toimivasta liike- tai tuotantolaitoksesta, laiva-, lento- tai autoliikenteestä, rautateistä, kanavista, satamista taikka posti-, tele- ja radiolaitoksista.

Maakunta, kunta ja kuntayhtymä, evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä niiden seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta ovat verovelvollisia vastaavasti ainoastaan elinkeinotulosta ja muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta.

Kunta ei ole verovelvollinen omalla alueellaan harjoittamansa elinkeinotoiminnan tuottamasta tulosta eikä omalla alueellaan sijaitsevan kiinteistön tuottamasta tulosta. Myös metsätalouden pääomatuloa pidetään tässä yhteydessä kiinteistön tuottamana tulona.

Tietyt yhteiskunnallisia tehtäviä hoitavat yhteisöt on vapautettu tuloverosta kokonaan. Ne luetellaan tuloverolaissa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]