Minilex - Lakipuhelin

Tulon jakaminen avoimesta yhtiöstä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tulonjako yhtiömiehille avoimesta yhtiöstä voidaan jäsentää avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain mukaisesti yhtiömiehen menojen korvaamiseen, palkkio-oikeuteen sekä voiton jakamiseen.

Yhtiömiehelle voidaan menona korvata yhtiön asioiden hoidosta tai yhtiön velan maksusta aiheutunut kulu. Menona voidaan siis korvata vain sellaisia kuluja, jotka johtuvat yhtiön asioiden hoidosta. Menoina ei korvata sellaisia toimenpiteitä, jotka ovat seurausta yhtiömiehen toimivaltaan kuulumattomasta toiminnasta. Muiden yhtiömiesten suostumuksella tällainenkin meno voi olla korvattavissa. Menona voidaan korvata toimenpiteestä aiheutunut kulu, vaikka se myöhemmin osoittautuisikin yhtiötä hyödyntämättömäksi. Korvaukseen riittää, että yhtiömies oli objektiivisesti tarkasteltuna uskomuksessa, että toimenpide oli yhtiön toiminnan kannalta hyödyllinen tai välttämätön.

Avoimen yhtiön yhtiömiehellä on oikeus saada kohtuullista vastiketta yhtiön hyväksi tekemästään työstä sekä yhtiön hallintoasioiden hoitamisesta. Yhtiömies on oikeutettu tällaiseen tuloon, vaikka siitä ei olisi sovittu. Jos olosuhteista kuitenkin ilmenee, että työtä oli tarkoitus tehdä vastikkeetta, ei yhtiömiehellä ole oikeutta palkkioon. Yhtiösopimukseen on nimenomaisesti kirjattava, mikäli tietyistä tehtävistä tai töistä ei ole tarkoitus maksaa yhtiömiehelle palkkiota. Myös palkkion maksamisen perusteista kannattaa sopia erikseen yhtiösopimuksessa.

Avoimen yhtiön mahdollinen voitto jaetaan yhtiömiehille niin, että ensin suoritetaan osuus, joka vastaa korkolain mukaista korkoa yhtiömiehen tilikauden alkaessa jäljellä olleelle yhtiöpanokselle. Voitto jaetaan yhtiöpanosten suuruuden mukaisessa suhteessa, jos siitä ei riitä täysimääräiseen suorittamiseen. Tämän jälkeen voitto jaetaan tasan yhtiömiesten kesken. Yhtiömiehet voivat edellä mainitusta, laissa säädetystä voitonjaosta poiketen sopia muusta jakotavasta yhtiösopimuksessa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]