Minilex - Lakipuhelin

Todistustaakka vahingosta voi olla kantajan lisäksi myös vastaajalla

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vahingonkorvausoikeudenkäynnit ovat luonteeltaan riita-asioita ja näissä asioissa pääsääntönä on se, että kantajan eli vahingon kärsijän tulee näyttää toteen ne seikat, jotka tukevat kannetta. Toisin sanoen sen joka esittää asiassa vaatimuksia, tulee myös pystyä osoittamaan väitteensä toteen. Vahingonkorvausasioissa vahingon kärsijän on lähtökohtaisesti todistettava niin vahingon aiheutuminen kuin aiheutuneen vahingon määräkin. Lisäksi hänen on osoitettava, että juuri vahinko on seurausta juuri väitetyn vahingon aiheuttajan toiminnasta tai laiminlyönnistä.

Eräissä tapauksissa todistustaakka kääntyy, eli vastuu esittää korvausasiaan liittyvää todistelua siirtyykin vahingon kärsijältä vahingon aiheuttajalle. Tällöin vahingon aiheuttajan tehtävänä on todistaa se, että mitään vahinkoa ei ole tapahtunut tai että vahingosta onkin vastuussa joku muu kuin hän itse, taikka että vahinko on aiheutunut jostain sellaisesta ylivoimaisesta syystä jota hän ei mitenkään kyennyt estämään.

Vahingon aiheuttajalla itsellään  on tietenkin aina todistustaakka hänen omaa vastuutaan alentavien tai vastuun poistavien seikkojen suhteen. Esimerkiksi vahingon aiheuttajan tuottamuksen puute tai vahingon kärsijän oma myötävaikutus vahinkoon ovat sellaisia asioita, jotka vahingon aiheuttajan on näytettävä toteen. Vahingon kärsijällä ei tietenkään ole intressiä tai velvollisuutta esittää sellaista todistelua, joka pienentää hänen mahdollisuuksiaan saada vahingonkorvausta.

Sopimukseen perustuvissa vahingonkorvausasioissa sovelletaan usein tätä niin kutsuttua käännettyä todistustaakkaa. Jos jompikumpi sopimuksen osapuolista on rikkonut sopimusvelvoitteitaan, hänen oletetaan syyllistyneen moitittavaan tekoon tai laiminlyöntiin, ellei hän kykene osoittamaan asian olevan toisin.

Oikeuskäytännössä tuomioistuin on joskus noudattanut käännettyä todistustaakkaa kohtuuden nimissä sellaisissa asioissa, joissa aiheutuneen vahingon ja vahingon aiheuttajan toiminnan välisen syy-yhteyden todistaminen on poikkeuksellisen hankalaa. Esimerkiksi kun kyse on pitkän ajan kuluessa syntyvistä henkilövahingoista, vahingon kärsijän voi olla vaikeaa todistaa syy-yhteyttä yksiselitteisesti. Tällöin saattaa olla kohtuullisempaa että vahingon aiheuttaja, erityisesti jos hän toimii terveydenhuollon alalla, päinvastoin osoittaa että henkilövahinko ei ole voinut johtua hänen toiminnastaan tai laiminlyönnistään, koska hänellä on tähän paremmat mahdollisuudet.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]