Minilex - Lakipuhelin

Tilinpäätöserien arvostaminen ja jaksottaminen II

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toisinaan yrityksen toiminnassa tulee eteen tilanteita, joissa omaisuutta halutaan siirrellä yrityksen omaisuuserästä toiseen ja joskus jopa yrityksen omistajan yksityisomaisuuden ja yrityksen omaisuuden väliset siirrot tulevat kyseeseen. Sama pätee toki muidenkin kirjanpitovelvollisten yhteisöjen kuin yritysten kohdalla. Olennaista on ymmärtää se, että yrityksen omaisuus luetaan vaihtuviin vastaaviin ja pysyviin vastaaviin, sekä käyttöomaisuuteen ja rahoitusomaisuuteen. Näistä vaihtuvilla vastaavilla viitataan yrityksen vaihto-omaisuuteen ja saamisiin, eli esimerkiksi laskulla myytyihin tavaroihin, joista maksua ei ole vielä saatu. Pysyviin vastaaviin kuuluu yrityksen sellainen omaisuus, jonka tarkoitus on muodostaa tuottoa useamman tilikauden ajan, esimerkiksi koneet ja laitteet. Rahoitusomaisuudella viitataan sijoituksiin sekä muuhun yrityksen omaisuuteen, joka ei ole kytköksissä yrityksen varsinaiseen liiketoimintaan, mutta jolla rahoitetaan silti sen toimintaa. Käyttöomaisuus tarkoittaa pysyviin vastaaviin kuuluvia hyödykkeitä, kuten valmistusvälineitä ja laitteita.

Hyödyke siirretään vaihto-omaisuudesta pysyviin vastaaviin hyödykkeen hankintamenon tai sitä alemman hyödykkeen todennäköisen luovutushinnan määräisenä. Hyödyke siirretään pysyvistä vastaavista vaihto-omaisuuteen hyödykkeen hankintamenon vielä poistamatta olevaa osaa vastaavasta määrästä. Pitkän valmistusajan vaativasta suoritteesta syntyvä tulo kirjataan tuotoksi valmistusasteen perusteella. Suoritteesta kertyvän erilliskatteen tulee olla luotettavalla tavalla ennakoitavissa. Kaikkien edellä tarkoitettujen tulojen kirjaamisessa tuotoiksi tulee noudattaa samaa perustetta. Pysyviin vastaaviin kuuluvan aineellisen omaisuuden hankintameno aktivoidaan ja kirjataan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi vaikutusaikanaan. Aktivoituun hankintamenoon luetut hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet menot tulee voida selvittää kustannuslaskennan tai kustannuslaskelmien avulla. Yleensä huomioon otetaan vain välittömät kustannukset, kuten kyseisen tuotteen vaatimat raaka-aineet, mutta myös tietyissä tilanteissa välilliset kustannukset, eli esimerkiksi koneiden kulumisesta aiheutuvat kulut. Välilliset kustannukset voidaan huomioida jos ne pystytään laskemaan tarkasti.

Aineellisiin pysyviin vastaaviin kuuluvat tyypiltään saman lajiset sekä hankintamenoltaan vähäiset hyödykkeet, joita kirjanpitovelvollinen hankkii jatkuvasti siten, että niiden määrän ja hankintamenojen muutokset ovat vähäisiä, on mahdollista merkitä taseeseen tilikaudesta toiseen samalla rahamäärällä. Muun omaisuuden arvostaminen on tarkempaa.  Aineettomaan omaisuuteen kuuluvien vastikkeellisesti hankittujen toimilupien, patenttien, lisenssien, tavaramerkkien sekä vastaavien oikeuksien ja varojen hankintameno aktivoidaan tilikauden päättyessä. Muun aineettoman omaisuuden hankintameno voidaan aktivoida erityistä varovaisuutta noudattaen, ellei laissa asiasta toisin säädetä. Edellä tarkoitettu aktivoitu hankintameno tulee poistaa suunnitelman mukaan vaikutusaikanaan enintään viiden vuoden kuluessa, ellei viittä vuotta pidempää poistoaikaa, kuitenkin pituudeltaan enintään 20 vuotta, voida erityisestä syystä pitää hyvän kirjanpitotavan mukaisena.

Tilikauden päättyessä jäljellä olevan vaihto-omaisuuden hankintameno aktivoidaan tilikauden päättyessä. Mikäli vaihto-omaisuuden todennäköinen hankintameno tai luovutushinta on tilikauden päättyessä hankintamenoa pienempi, kirjataan erotus kuluksi. Näin yrityksen tase pysyy realistisissa ja totuudenmukaisissa mitoissa. Vaihto-omaisuuden aineisiin taikka tarvikkeisiin kuuluvat tyypiltään saman lajiset sekä hankintamenoltaan vähäiset hyödykkeet, joita kirjanpitovelvollinen hankkii jatkuvasti siten, että niiden määrän ja yhteenlaskettujen hankintamenojen muutokset ovat vähäisiä, on mahdollista merkitä taseeseen tilikaudesta toiseen samalla rahamäärällä. Sääntö on siis sama kuin aineellisissa pysyvissä hyödykkeissä.

Olennaista on muistaa varovaisuus arvostamisessa. Jaksotettavista hyödykkeistä on tehtävä suunnitelman mukaisia poistoja ylittäviä poistoja, mikäli hyödykkeen arvo alenee poistamattoman hankintamenon alle. Toisaalta vaihto-omaisuus, josta poistoja ei siis tehdä arvostetaan aina alimpaan mahdolliseen arvoonsa. Mikäli arvostaminen tai muu hyödykkeen siirtäminen yrityksen sisällä hyödykeryhmästä toiseen aiheuttaa ongelmia, neuvoo palveleva lakipuhelin mielellään.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]