Minilex - Lakipuhelin

Tilinpäätöksen julkistaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Patentti- ja rekisterihallitus julkistaa kirjanpitovelvollisen rekisteröitäväksi ilmoittaman tilinpäätöksen. Osakeyhtiön tulee ilmoittaa tilinpäätöksensä neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, kun taas muiden yhteisöjen sekä esimerkiksi yksityisen elinkeinonharjoittajan on tehtävä ilmoitus puolen vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan kosketa kaikkia yhteisöjä. Henkilöyhtiöt ja säätiöt joutuvat ilmoittamaan tilinpäätöksensä vain, mikäli toiminnan laajuudelle annettavat raja-arvot ylittyvät, eli toisin sanoen toiminta on laajamuotoisempaa. Lisäksi on yhteisömuotoja, joiden ei koskaan tarvitse ilmoittaa tilinpäätöstään rekisteriin. Näitä ovat asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöyhtiö, asunto-osuuskunta ja asumisoikeusyhdistys.

Julkaisemismenettelystä säädetään erikseen kaupparekisterilaissa ja ilmoitettavan tilinpäätöksen sisältö riippuu yhteisömuodosta. Jokaisella on halutessaan oikeus tutustua julkistettuihin tilinpäätökseen PRH:n asiakaspalvelussa. Ajatuksena on siis, että Patentti- ja rekisterihallitus tarjoaa ajankohtaista tietoa yhteisön taloudellisesta tilanteesta kaikille kiinnostuneille, mikä lisää informaation määrää markkinoilla ja tehostaa esimerkiksi rahoituksen välitystä ja oikeaa hinnoittelua. Tilinpäätöksen rekisteröintiä seuraavan julkistamisen lisäksi kirjanpitovelvollinen voi itse julkistaa tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa tai lyhennelmän näistä, edellyttäen, että lyhennelmässä mainitaan, ettei siinä ole kaikkia tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa esitettäviä tietoja. Toisina sanoen, mitä tahansa tietoja tilinpäätöksestä ei voi PRH:n sivuilla julkistaa.

Mikäli kirjanpitovelvollisen kirjanpito, tilinpäätös, toimintakertomus ja hallinto tarkastetaan tilintarkastuslain mukaisesti, tulee kirjanpitovelvollisen liittää jäljennös tilintarkastuskertomuksesta tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen, jonka kirjanpitovelvollinen muuten julkistaa. Jäljennös tilintarkastuskertomuksesta saadaan jättää liittämättä laissa tarkoitettuun tilinpäätöksen tai toimintakertomuksen lyhennelmään. Tietystä tilintarkastajan antamasta muusta kuin laissa tarkoitetusta vakiomuotoisesta lausunnosta, taikka suoritetun tilintarkastuksen perusteella annetusta lisätiedosta taikka huomautuksesta tulee tällöin mainita lyhennelmässä. Muulla kuin vakiomuotoisella lausunnolla tarkoitetaan sitä, että tilintarkastajalla on moitittavaa tilinpäätöksen sisällöstä. Tällä yleensä tarkoitetaan sitä, että tilinpäätös ei anna totuudenmukaista kuvaa yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta tilanteesta. Riippuen puutteen merkittävyydestä tilintarkastaja voi kuitenkin hyväksyä tilinpäätöksen, mutta jättää kuitenkin siihen huomionsa tilinpäätöksen puutteellisuudesta.

Tilinpäätöksen julkistamisessa olennaista on muistaa määräajat ja se onko kyseessä olevalla yhteisömuodolla automaattinen, vai toiminnan laajuudesta riippuva velvollisuus tietojen ilmoittamiseen. Toki voi olla niin, että yhteisö kuuluu aikaisemmin mainittuun listaan yhteisöistä, joilla ilmoitusvelvollisuutta ei ole lainkaan. Patentti- ja rekisterihallitus tarjoaa tarkat yhteisökohtaiset ohjeet ilmoitettavien tietojen sisällöistä ja käytettävistä lomakkeista. Jos kuitenkin tähän tai muuhun tilinpäätökseen liittyvään kysymykseen tarvitaan neuvoja, on lakipuhelin päivystysaikoinaan käytössänne.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]