Minilex - Lakipuhelin

Teknisen suojauksen kiertämiskeinorikos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Teosta suojaavaa tehokasta teknistä toimenpidettä ei saa kiertää. Teknisen suojauksen kiertämiskeinorikoksessa on kyse tällaisen kiertämisen edesauttamisesta kaupallisessa tarkoituksessa. Teon täytyy lisäksi voida aiheuttaa huomattavaa haittaa tai vahinkoa.

Teknisen suojauksen kiertämistä on tarkennettu ja tekijänoikeuslaissa on nimenomaisesti kielletty eri toimia, joilla suojauksen kiertämistä ei saa helpottaa. Kiellot liittyvät laitteisiin, tuotteisiin tai osiin, joita tarvitaan teknisen suojauksen kiertämiseen. Niillä tarkoitetaan sellaisia välineitä, joilla ei ole juuri muuta kaupallista merkitystä tai jotka on suunniteltu nimenomaan suojauksen kiertämiseen. Kielto koskee nimenomaisesti sellaisia laitteita, tuotteita tai osia, jotka mahdollistavat suojatun teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisen tai helpottavat sitä. Tällaisia laitteita, tuotteita tai osia ei saa luvatta valmistaa eikä tuoda Suomeen levitettäväksi. Myös niiden myyminen, vuokraus, mainonta sekä hallussapito kaupallisessa tarkoituksessa ovat niin ikään kiellettyjä. Samoin on kiellettyä tarjota kiertämisen mahdollistavia tai sitä helpottavia palveluja.

Teknisen suojauksen kiertämiskeinorikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.

Teknisen suojauksen kiertämiskeinorikos ei koske tietokoneohjelmaa suojaavaa teknistä toimenpidettä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]