Minilex - Lakipuhelin

Taloelementtien maksusta pidättäytyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudesta pidättyä taloelementtien maksusta on säädetty kuluttajansuojalaissa.

Taloelementtien maksusta pidättyminen voi tulla kyseeseen ensinnäkin tilanteessa, jossa elementtien luovutus on toimeksisaajan eli elinkeinonharjoittajan vuoksi viivästynyt. Tilaaja eli kuluttaja saa pidättäytyä taloelementtien maksusta niiden luovutuksen tapahtumiseen saakka silloin, kun elementtejä ei ole toimeksisaajan viivästyksestä johtuen luovutettu siihen mennessä, kun sopimuksen mukainen hinta tai osa hinnasta erääntyy maksettavaksi. Luovutuksen viivästyessä vain osittain, tilaaja ei lain mukaan voi pidättyä elementtien maksusta kuin vain siltä osin, kun se ylittää ne vaatimukset, joihin tilaajalla on viivästyksen perusteella oikeus. Tilaajalla on mahdollisuus myös luovutuksen jälkeen pidättyä maksamasta viivästykseen perustuvan korvausvaatimuksen vakuudeksi tarpeen olevaa osaa hinnasta. Tilaaja voi pidättyä elementtien maksusta myös silloin, kun kyseessä on ennakoitu viivästys eli maksun erääntyessä on perusteltua aihetta olettaa elementtien luovutuksen olennaisesti viivästyvän. Tällöin tilaaja saa pidättyä maksusta siihen asti, kunnes toimeksisaaja saattaa todennäköiseksi sopimuksen täyttämisen ajoissa.

Taloelementtien maksusta pidättymisestä kannattaa kysyä tarkemmin neuvoja lakimieheltä. Lisätietoja aiheesta saat alla olevasta lakipuhelimen numerosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]