Minilex - Lakipuhelin

Säätiön sääntöjen muuttaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Säätiölain mukaan säätiö on lähtökohtaisesti ikuinen oikeushenkilö. Toiminnan pitkän aikajänteen vuoksi säätiön sääntöjä voi olla tarpeen muuttaa vastaamaan säätiön toimintaympäristön muuttuneita vaatimuksia. Mikäli säätiön sääntöjen muuttaminen on muuttuneiden olojen vuoksi taikka muusta syystä tarpeellista, on säätiön huolehdittava niiden muuttamisesta sekä haettava muutokselle vahvistus Patentti- ja rekisterihallitukselta. Sääntöjen muuttamisesta päättää lähtökohtaisesti säätiön hallitus. Jos säätiöllä on hallintoneuvosto, päättää se sääntöjen muuttamisesta, jollei säännöissä määrätä, että sääntöjen muuttamisesta päättää hallitus.

Säätiön perustajan määräämä säätiön tarkoitus on muihin sääntömääräisiin seikkoihin nähden poikkeuksellisen vahvassa asemassa. Ensinnäkin säätiön tarkoitusta on pakko muuttaa, jos säätiön varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on olosuhteiden muuttumisen vuoksi mahdotonta tai olennaisesti vaikeutunut, kokonaan tai huomattavalta osalta hyödytöntä tai lain vastaista. Lisäksi säätiön tarkoitusta voidaan muuttaa, jos säätiön varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on olosuhteiden muuttumisen vuoksi olennaisesti epätarkoituksenmukaista ja tarkoituksen muuttaminen on säätiön varojen tehokkaan ja tuloksellisen käytön edellytys. Säätiön uusi tarkoitus ei saa olennaisesti poiketa alkuperäisestä tarkoituksesta.

Kun säätiön tarkoitusta on pakko muuttaa, päätös on pätevä, kun sitä on kannattanut yli puolet toimielimen jäsenistä. Kun muutosta ollaan tekemässä vapaaehtoisesti, sitä tulee kannattaa vähintään 3/4 toimielimen jäsenistä. Säätiön perustaja voi perustamisvaiheessa määrätä säätiön tarkoituksen muuttamisen edellytyksistä ja vaadituista äänimäärästä toisin.

Sääntöjen muuttamista koskevaa päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin päätös on rekisteröity. Muutos rekisteröidään säätiörekisteriin, jos sääntöjen muuttamiselle säädetyt edellytykset täyttyvät ja jos sääntöjen muuttamisesta on päätetty lain mukaisesti. Haettaessa Patentti- ja rekisterihallitukselta vahvistusta säätiön sääntöjen muutokselle on hakemuksessa ilmoitettava muutoksen perusteena olevat seikat. Hakemukseen tulee liittää oikeaksi todistettu jäljennös kunkin sellaisen kokouksen pöytäkirjasta, jossa asiasta on päätetty, sekä haettaessa vahvistusta säätiön sääntöjen muutokselle lisäksi säätiön muutetut säännöt kokonaisuudessaan. Vahvistettu sääntöjen muutos tulee Patentti- ja rekisterihallituksessa merkitä viran puolesta säätiörekisteriin ilman eri ilmoitusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]