Minilex - Lakipuhelin

Syrjintäkielto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Laissa on määrätty, että työantajalla on velvollisuus kohdella työntekijöitään tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole perusteltua ottaen huomioon työntekijöiden asema ja tehtävät. Tasapuolisuuden vaatimukseen liittyy syrjintäkielto eli työnantaja ei saa asettaa työntekijöitään eri asemaan tiettyjen työntekijään liittyvien ominaisuuksien vuoksi.

Lain mukaan ketään ei saa syrjiä kansalaisuuden, alkuperän, iän, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sillä ei ole merkitystä, perustuuko syrjintä tosiseikkaan vai oletukseen.

Syrjinnäksi katsotaan sekä välitön että välillinen syrjintä. Välitön syrjintä tarkoittaa suoraa syrjintää, jossa työntekijää kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotain muuta vertailukelpoisessa tilanteessa. Välitöntä syrjintää olisi esimerkiksi maksaa samasta työstä yhdenvertaisille työntekijöille eri verran palkkaa. Välillistä syrjintää sen sijaan on sellainen kohtelu, jossa näennäisesti yhdenvertainen menettely saattaa jonkun työntekijän muita epäedullisempaan asemaan työntekijään liittyvän syyn perusteella. Tällainen menettely ei kuitenkaan ole syrjintää, jos sille on hyväksyttävä tavoite ja sen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat tarpeellisia ja asianmukaisia. Välillistä syrjintää voisi olla esimerkiksi vaatimus tietyn kielen osaamisesta, jos sillä ei olisi merkitystä työssä suoriutumisen kannalta.

Jos työntekijä joutuu syrjityksi, hänellä on oikeus saada hyvitys eli vahingonkorvaus siitä työnantajaltaan. Tätä haetaan käräjäoikeudelta. Hyvitys määrätään suhteessa teon vakavuuteen, jossa otetaan huomioon rikkomuksen laajuus, laatu ja kesto. Käräjäoikeudelta voi vaatia myös syrjivien ehtojen mitättömäksi julistamista, sillä syrjivät ehdot esimerkiksi työsopimuksessa ovat kiellettyjä ja näin ollen mitättömiä. Hyvitystä ja syrjivien ehtojen mitättömäksi julistamista on vaadittava kahden vuoden kuluessa syrjivästä menettelystä. 

 

Yhteenveto

 

  • Lain mukaan ketään ei saa syrjiä kansalaisuuden, alkuperän, iän, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 
  • Tasapuolisuuden vaatimukseen liittyvän syrjintäkiellon mukaan työnantaja ei saa asettaa työntekijöitä eri asemaan työntekijään liittyvien ominaisuuksien mukaan, ellei siitä poikkeaminen ole perusteltua ottaen huomioon työntekijöiden asema ja tehtävät
  • Syrjintää on välitön ja välillinen syrjintä. 
  • Välitön syrjintä tarkoittaa suoraa syrjintää, jossa työntekijää kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotain muuta vertailukelpoisessa tilanteessa.
  • Välillistä syrjintää on sellainen kohtelu, jossa näennäisesti yhdenvertainen menettely saattaa jonkun työntekijän muita epäedullisempaan asemaan työntekijään liittyvän syyn perusteella. 
  • Menettely ei ole syrjintää, jos sille on hyväksyttävä tavoite ja sen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat tarpeellisia ja asianmukaisia, esimerkiksi kielitaitovaatimukset. 
  • Syrjityksi tullut työntekijä on oikeutettu saamaan työnantajalta vahingonkorvaukseen. 
  • Vahingonkorvaus riippuu teon vakavuudesta ja huomioon otetaan teon laajuus, kesto ja laatu. 
  • Hyvitystä syrjinnästä haetaan käräjäoikeudesta.
  • Myös syrjivien ehtojen mitättömäksi julistamista voi vaatia käräjäoikeudelta, sillä ne ovat kiellettyjä. 
  • Vaatimus hyvityksestä tai syrjivien ehtojen mitätöimisestä on tehtävä kahden vuoden kuluessa syrjivästä menettelystä.

 

Summary in English

 

  • According to the law, no one may be discriminated against by citizenship, origin, age, religion, belief, political activity, trade union activity, family relationships, health status, disability, sexual orientation, or any other reason related to the person.
  • According to the prohibition of discrimination related to the requirement of equality, the employer cannot put employees in different positions based on the characteristics of said employees, unless the deviation is justified based on the position and tasks of the employees.
  • Discrimination can be direct or indirect.
  • Direct discrimination occurs when one employee is treated less favorably than others in comparable matter.
  • Indirect discrimination is the kind of treatment in which an apparently equal agreement puts an employee at a disadvantage compared to others based on a reason related to the employee’s characteristics.
  • A procedure is not discriminatory if the objective and the means used for it are granted and the requirements are appropriate.
  • An employee who has been discriminated against is entitled to compensation from the employer.
  • Indemnity depends on the seriousness of the act and the scope, duration, and quality of the act acts as factors. 
  • Compensation for discrimination is sought from the district court.
  • One can also request the district court to declare discriminatory conditions null and void, since they are prohibited.
  • A claim for reimbursement or annulment of discriminatory conditions must be made within two years of the discriminatory procedure.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]