Minilex - Lakipuhelin

Syrjinnän kielto rajoittaa työnantajan toimintaa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajalla on velvollisuus olla syrjimättä ketään. Yleisesti syrjinnällä tarkoitetaan eri asemaan asettamista tai eriarvoista käytöstä esimerkiksi sukupuolen, iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, perhesuhteiden, kielen, sukupuolisen suuntautumisen, poliittisen toiminnan, mielipiteen, ammattiyhdistystoiminnan tai vakaumuksen takia. Syrjintää voi olla myös muu eriarvoinen menettely, joka johtuu edellä mainittuihin seikkoihin verrattavasta syystä.

Käytännössä syrjintäkielto asettaa työnantajalle velvollisuuden olla asettamatta työntekijöitä eri asemaan edellä olevien syiden perusteella. Työtehtäviä ei siten lähtökohtaisesti ole mahdollista jakaa esimerkiksi sukupuolen perusteella.

Työnantajalla voi kuitenkin olla hyväksyttävä syy asettaa työntekijät eri asemaan töitä jakaessa. Hyväksyttävänä syynä tällöin voivat olla töiden asettamat erityisvaatimukset, kuten esimerkiksi suomenkielen taitaminen. Myös iän tai työkyvyttömyyden perusteella asettaminen eri asemaan voi olla hyväksyttävää, jos syynä on työntekijän erityisen suojelun tarve.

Työnantajan velvoitteena oleva syrjintäkielto on voimassa koko työsuhteen ajan ja lisäksi työnantajan on suoritettava työhönotto ilman syrjivää perustetta. Työntekijän valinnan on perustuttava muihin kuin syrjiviin perusteisiin. Mikäli epäilet tulleesi syrjityksi, on tällöin hyvä olla yhteydessä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]