Minilex - Lakipuhelin

Suomalaiset saavat hakea yhteisön tavaramerkkiä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteisön tavaramerkillä tarkoitetaan Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston rekisteröimää tavaramerkkiä. Euroopan unionin aluetta koskeva yhteisön tavaramerkki mahdollistaa rekisteröintisuojan saamisen yhdellä hakemuksella koko EU:n alueelle sekä samat rekisteröinnin oikeusvaikutukset koko alueella. Yhteisön tavaramerkin hakeminen on mahdollista hyvin laajasti. Luonnolliset tai oikeushenkilöt mukaan lukien julkisoikeudelliset yhteisöt voivat olla yhteisön tavaramerkin haltijana. Oikeus hakea tavaramerkkiä on siis yksityisten henkilöiden lisäksi myös yrityksillä. Ensinnäkin kaikkien yhteisön jäsenvaltioiden kansalaiset voivat hakea yhteisön tavaramerkkiä. Jos valtio ei kuitenkaan ole jäsenvaltio, mutta on osapuolena Pariisin yleissopimuksessa tai Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksessa, myös sen kansalaiset saavat hakea tavaramerkkiä. Jos valtio ei ole jäsenvaltio, eikä myöskään ole osapuolena edellä mainituissa sopimuksissa, voivat sen kansalaiset kuitenkin hakea tavaramerkkiä, jos heillä on kotipaikka tai todellinen ja toiminnassa oleva teollinen tai kaupallinen liike Euroopan yhteisössä tai jossain sellaisessa valtiossa, joka on osapuolena Pariisin yleissopimuksessa. Edellisten lisäksi valtion kansalaisella on oikeus hakea tavaramerkkiä, jos kyseinen valtio tunnustaa yhteisön tavaramerkin. Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus voidaan jättää Patentti- ja rekisterihallitukselle, joka toimittaa sen edelleen yhteisön yhdenmukaistamisvirastolle. Hakemuksesta on suoritettava Patentti- ja rekisterihallitukselle säädetty maksu. Yhteisön tavaramerkkiä ei voi vakiinnuttaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]