Minilex - Lakipuhelin

Sopimus ja kuolinpesän hallinto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleensä kuolinpesän hallinto päättyy kun pesä on selvitetty, lainvoimainen perinnönjako suoritettu ja omaisuus luovutettu perillisille. Joissain tapauksissa osakkailla voi olla tarvetta esimerkiksi verotuksellisista syistä siirtää perinnönjakoa tulevaisuuteen. Pesän osakkaat voivatkin tehdä sopimuksen, jolla he päättävät pitää kuolinpesän jakamattomana joko määräajan tai toistaiseksi sekä määrittävät yksityiskohtaisesti hallinnon ja edustamisoikeuden sisällön. Sopimusta ei tule kuitenkaan tehdä, jos pesä on pesänselvittäjän hallittavana tai jos pesää hallitsee testamentin toimeenpanija, jolla testamentin mukaan ei ole oikeutta suostua sopimukseen.

Sekä sopimus kuolinpesän jättämisestä jakamattomaksi että jakamattoman kuolinpesän hallintoa koskeva sopimus ovat muotovapaita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ne voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti taikka ne voivat syntyä osakkaiden käyttäytymisen perusteella. Näin siinäkin tapauksessa, että kuolinpesän varallisuus koostuu yksinomaan kiinteästä omaisuudesta. Huomionarvoista on, että suullinen sopimus kuolinpesän hallinnosta on kuitenkin vakava oikeusturvariski. Henkilön, joka vetoaa suullisen sopimuksen olemassaoloon, on nimittäin näytettävä sopimuksen syntyminen ja sen sisältö toteen. Toinen huomionarvoinen seikka on, että kirjallinen sopimus on käytännössä välttämätön, jos joku osakkaista on edunvalvonnan piirissä.

Sopimuksen kuolinpesän hallinnosta voivat tehdä kuolinpesän osakkaat. Näin ollen leskikin voi olla sopimuksen osapuolena, jos hän on kuolinpesän osakas. Pätevän sopimuksen tekeminen edellyttää, että kaikki kuolinpesän osakkaat (ja muut sopimusosapuolet) ovat edustettuina sopimuksessa. Pätevää sopimusta ei synny, jos yksikin osakkaista vastustaa sitä.

Erityinen sopimus kuolinpesän hallinnosta voidaan tehdä välittömästi perittävän kuoltua, eikä sen tekeminen edellytä, että perittävän velat olisi maksettu. Osakkaiden sopimustarkoitus tulee kuitenkin voida näyttää toteen, jotta kyseessä voisi olla sopimus kuolinpesän pysyttämisestä jakamattomana tai kuolinpesän hallinnosta. Osakkailla on oikeus vapaasti sopia pesän hallinnon sisällöstä. Sopimuksen katsotaan koskevan kaikkea kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta, jos siitä ei muuta ilmene. Osakkaat voivat lisäksi sopia esimerkiksi omaisuutta koskevan päätäntävallan keskittämisestä jollekin osakkaalle sekä antaa muita erikoismääräyksiä omaisuuden käytöstä.

Osakkaiden valtaa sopia yhteishallinnon sisällöstä rajoittaa sivullisen oikeus. Osakkaat ovat sopimuksen sisällöstä huolimatta velvollisia korvaamaan yhteisvastuullisesti aiheuttamansa vahingon sille, jonka oikeus on pesänselvityksestä riippuvainen. Yhteinen vastuu koskee myös velkaa, jonka osakkaat ovat tehneet tai josta he ovat joutuneet perintökaaren velkavastuusäännösten nojalla vastuuseen.

Sopimus yhteishallinnosta voidaan laatia joko määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevaksi. Sopimuksen voimassaolo voi päättyä irtisanomisen, raukeamisen tai tuomioistuimen antaman ratkaisun johdosta. Jos yhteishallintosopimuksen solmiminen herättää kysymyksiä, kannattaa pyytää lakimieheltä apua asian selvittämisessä. Näin asia tulee varmasti asianmukaisesti selvitetyksi ja hoidetuksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]