Minilex - Lakipuhelin

Sopimuksen sisältövapaus on sopimusoikeuden lähtökohta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sopimus on kahden osapuolen välinen oikeustoimi, jossa osapuolet sopivat keskenään jostakin asiasta. Sopimukseen tarvitaan toisen sopijaosapuolen tekemä tarjous ja vastapuolen siihen antama hyväksyvä vastaus. Sopimusvapauden ansiosta sopimusosapuolet voivat sopia sopimuksensa sisällöstä vapaasti, ellei lailla ole asetettu sopimuksen sisällölle rajoituksia. Yleensä sopimuksen sisältöä rajoitetaan heikomman osapuolen suojaksi. Esimerkiksi kuluttajalainsäädännössä on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisten sopimusten sisältöä rajoitettu kuluttajan eduksi. Sisältövapaus onkin vahvimmillaan silloin, kun sopimusosapuolet ovat tasavertaisessa asemassa.

Sopimusvapauteen sisältyvät sopimusten sisältövapaus, muotovapaus ja päätäntävapaus. Sopimusten sisältövapaus tarkoittaa sitä, että sopijaosapuolet voivat sitovasti sopia mistä tahansa asiasta, eikä sopimuksen ehtoja ole rajoitettu. Pääsääntöisesti hyvän tavan vastaiset sopimukset eivät kuitenkaan ole sitovia. Osapuolet eivät voi sisältövapauden nojalla sitovasti sopia esimerkiksi rikoksen tekemisestä.

Sopimuksen muotovapaus puolestaan tarkoittaa sitä, että sopimuksen tekotavalle ei ole mitään rajoituksia. Tämän vuoksi esimerkiksi suullinenkin sopimus on sitova. Suullisen sopimuksen todistaminen jälkikäteen voi kuitenkin olla vaikeaa, jonka vuoksi sopimukset kannattaa yleensä pyrkiä tekemään kirjallisesti. Kirjallisiksi sopimuksiksi lasketaan myös esimerkiksi sähköpostilla ja tekstiviestillä tehdyt sopimukset, ja nämä ovat sitovia.

Muotovapautta on kuitenkin rajoitettu eräiden sopimustyyppien osalta: muun muassa kiinteistön kaupan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti maanmittaustoimiston tietojärjestelmässä, jotta sopimus olisi pätevä ja toteutettavissa. Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti, ja jotta se tulisi voimaan, sopimus on rekisteröitävä maistraatissa. Sopimusvapauteen kuuluu lisäksi vielä päätäntävapaus, joka tarkoittaa sitä, että sopijaosapuoli voi vapaasti päättää kenen kanssa tekee sopimuksia ja kenen kanssa ei.

Sisältövapautta voi osittain heikentää sopimuksen kohtuullistaminen. Sopimukseen otettua sopimusehtoa voidaan siis sovitella tai jättää se kokonaan huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Sopimusvapauteen kuuluu myös purkuvapaus. Purkuvapauden elementtiä ei kuitenkaan pidä käsittää väärin. Vaikka sopijapuolella sinänsä katsotaan olevan oikeus irtautua sopimussuhteesta, sopimuksen perusteettomaan päättämiseen liittyy usein oikeudellisia seuraamuksia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]