Minilex - Lakipuhelin

Sijoitusrahaston sisäpiirisäännökset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sijoitusrahaston sisäpiirisäännökset koskevat tilanteita, joissa rahastoyhtiöiden hallinnoimien sijoitusrahastojen rahasto-osuuksien omistaminen on julkista. Nämä tilanteet on lueteltu sijoitusrahastoja koskevassa lainsäädännössä. Omistaminen on julkista esimerkiksi silloin, mikäli rahasto-osuudenomistaja, eli ilmoitusvelvollinen, on rahastoyhtiön hallituksen jäsen tai varajäsen, toimitusjohtaja tai tämän sijainen, henkilö, joka on vastuussa rahastoyhtiön tilintarkastuksesta tai muu henkilö, jolla on mahdollisuus vaikuttaa sijoitusrahaston varojen sijoittamista koskevaan päätöksentekoon. Omistaminen on julkista myös silloin, kun omistaja on vajaavaltainen, jonka edunvalvoja on jokin edellä mainituista henkilöistä. Näiden sisäpiiriläisten on ilmoitettava rahastoyhtiölle esimerkiksi omistuksessaan olevat, Suomessa julkisen kaupankäynnin kohteena olevat osakkeet tai osakkeisiin oikeuttavat arvopaperit, niiden hankkimista tai luovutusta koskevat sopimukset ja sitoumukset sekä omistuksessa tapahtuvat, vähintään 5000 euron muutokset. Tällainen ilmoitus on tehtävä joko seitsemän tai neljäntoista päivän kuluessa muutoksesta. 

Rahastoyhtiön on pidettävä kaikista edellä mainituista tiedoista sisäpiirirekisteriä, jonka tiedot on säilytettävä vähintään viisi vuotta tietojen merkitsemisestä. Nuo sisäpiirirekisterit ovat julkisia, eli jokaisella on oikeus tutustua niihin ja saada kulujen korvaamista vastaan niistä rekisteriotteita ja jäljennöksiä. Luonnollisten henkilöiden osoitteet ja henkilötunnukset eivät kuitenkaan ole julkisia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]