Minilex - Lakipuhelin

Saneerausohjelmaehdotukseen liittyvä äänestysmenettely

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausohjelmaehdotuksen vahvistaminen edellyttä kaikissa tilanteissa tietyn suuruista velkojien kannatusta. Velkojien kannatuksen olemassaolo todetaan saneerausmenettelyn yhteydessä järjestettävässä äänestyksessä.

Tuomioistuimen on äänestyksen toteuttamista varten kehotettava äänivaltaisia velkojia määräpäivään mennessä kirjallisesti ilmoittamaan tuomioistuimelle hyväksyvä tai hylkäävä kantansa ohjelmaehdotukseen. Edellä mainittua kutsutaan äänestyslausuman antamiseksi. Määräpäivän jälkeen annettua äänestyslausumaa ei huomioida. Kehotuksen sekä lopullisen ohjelmaehdotuksen ja käsittelystä laaditun pöytäkirjan tai asianosaisten kirjallisten lausumien tiedoksiannosta huolehtii selvittäjä.

Tuomioistuimen on annettava määräpäivään mennessä toimitetut äänestyslausumat tiedoksi selvittäjälle. Selvittäjän on viipymättä laadittava äänestysselvitys velkojien äänestyslausumista ja äänestyksen tuloksesta kunkin ohjelmaehdotuksen osalta sekä toimitettava selvitys tuomioistuimelle ja huolehdittava sen tiedoksiannosta.

Äänestysmenettely ei ole kuitenkaan tarpeen silloin kun enemmistö jokaisesta velkojaryhmästä on kirjallisesti hyväksynyt ohjelmaehdotuksen eikä kukaan velkojista ole lausumassaan vedonnut seikkaan, jonka perusteella saneerausohjelma olisi jätettävä vahvistamatta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]