Minilex - Lakipuhelin

Salassa pidettävät asiakirjat

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtaisesti viranomaisen asiakirjat ovat julkisia. Tästä johtuen jokaisella on oikeus saada tieto niistä. Tietynlaisia tietoja sisältävät viranomaisen asiakirjat on kuitenkin säädetty salassapidettäviksi. Asiakirjan salassapito voi siis perustua lakiin joko niin, että salassapito perustuu suoraan lakiin, tai niin, että laissa on säädetty, milloin viranomainen voi määrätä asiakirjan salassapidettäväksi. Tällaisten asiakirjojen osalta viranomaisella on salassapitovelvollisuus. Viranomainen ei saa antaa tietoa salassa pidettävästä asiakirjasta, mikäli joku sellaista sattuisi pyytämään. Asiakirja voi olla myös osittain salassa pidettävä. Tällaisesta asiakirjasta viranomainen voi antaa tiedon, jos se on mahdollista ilman, että salassa pidettävä tieto paljastuisi. Pääsääntö onkin, ettei asiakirjajulkisuutta rajoiteta enempää kuin on tarpeen. Näin ollen, jos asiakirja sisältää salassapidettävää tietoa, mutta osa tiedosta on sellaista, että sen voi salassapidon tarkoituksen vaarantumatta antaa, tulee asiakirjan olla näiltä osin julkinen.

Salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa tieteelliseen tutkimukseen, tilastointia, viranomaisen suunnittelutyötä tai selvitystyötä varten. Tällöinkin tietojen luovuttaminen on rajoitettua. Yleensä asiakirjan säätäminen tai määrääminen salassa pidettäväksi johtuu siitä, että halutaan suojata jotakin yksityistä taikka julkista intressiä. Esimerkiksi suojan kohteena voi olla henkilön yksityisyys tai valtion turvallisuus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]