Minilex - Lakipuhelin

Rikosoikeudenkäynnin julkisuus prosessin lähtökohtana

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asianosaisen asemassa olevilla henkilöillä on oikeus osallistua oman asiansa käsittelyyn ja saada tietoja siihen liittyen. Myös muilla kuin oikeusjutun asianosaisilla on oikeus seurata rikosasian käsittelyä paikan päällä, ellei tuomioistuin toisin määrää. Muilla kuin asianosaisilla ei kuitenkaan ole puheoikeutta istunnossa. Poikkeuksena oikeudenkäynnin julkisuudesta on kirjallinen menettely, joka ei ole julkinen edes asianosaisten osalta missään tuomioistuimessa.

Käsittelyjulkisuutta voidaan rajoittaa tärkeästä syystä, esim. yksityiselämän suojaamiseksi. Tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että suullinen käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta. Tällöin puhutaan siis suljetuin ovin pidettävästä käsittelystä. Suljetussa käsittelyssä saavat olla paikalla asianosaiset, heidän edustajansa ja avustajansa sekä ne, joiden läsnäoloa tuomioistuin pitää tarpeellisena.

Tuomioistuin voi lisäksi rajoittaa yleisön läsnäoloa julkisessa käsittelyssä, jos se on tarpeen todistajan, muun kuultavan tai asianosaisen tai tällaiseen henkilöön tietyssä suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen ja terveyteen kohdistuvalta uhalta. Tuomioistuin voi kieltää myös alle 15-vuotiaan läsnäolon julkisessa käsittelyssä, jos läsnäolosta voi olla hänelle haittaa.

Tuomioistuimen päätösneuvottelu pidetään aina salassa sekä asianosaisilta että yleisöltä. Oikeudenkäynnin tallentaminen on sallittua vain poikkeuksellisesti puheenjohtajan luvalla. Oikeudenkäynnin varsinaisen käsittelyn tallentaminen edellyttää myös asianosaisten suostumusta. Istunnon aikana on kuitenkin sallittua tehdä muistiinpanoja tai piirtää näkemänsä paperille.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]