Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja päihteet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomen rikoslain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että rikoksen tekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta, ja että tekijä on syyntakeinen. Lain mukaan päihteiden käyttöä ja päihtymystä, johon tekijä on saattanut itse itsensä, ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

Rikoksentekijän päihtymyksen merkitystä arvioidaan syyntakeisuusarvioinnissa. Rikoksen tekijä voi olla syyntakeinen, jolloin hän toimii täydessä ymmärryksessä, alentuneesti syyntakeinen taikka syyntakeeton. Syyntakeeton henkilö ei kykene rikoksen tekohetkellä mielisairauden, syvän vajaamielisyyden tai vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai sitä, että teko on oikeudenvastainen.

Rikoslain lähtökohta on se, että päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on itse saattanut itsensä, ei oteta huomioon, kun rikoksen tekijän syyntakeisuutta arvioidaan. Päihtymys voidaan kuitenkin lain mukaan ottaa huomioon, mikäli siihen on erityisen painavia syitä. Esimerkiksi pitkäaikainen alkoholin tai muiden päihteiden väärinkäyttö voi johtaa mielenterveyden häiriöön, ja näin ollen olla painava syy joka huomioidaan syyntakeisuusarvioinnissa.

Lain sanamuodosta ilmenee se, ettei päihtymystä oteta huomioon arvioinnissa silloin, kun tekijä on itse saattanut itsensä päihtymystilaan. Näin ollen itse hankittu päihtymistila ei pääsääntöisesti vähennä rangaistusta. Tilanne on erilainen silloin, kun tekijä on tietämättään saanut elimistöönsä alkoholia tai huumausainetta. Tällöin päihtymys voidaan katsoa syyntakeisuutta vähentäväksi seikaksi rangaistusta määrättäessä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]