Minilex - Lakipuhelin

Rikollinen tai rauhatonta elämää viettävä rintaperillinen perinnöttömäksi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lain nojalla rintaperilliselle kuuluu lakiosa kuolleen vanhempansa perinnöstä. Sama oikeus on ottolapsella. Lähtökohtana on, että rintaperillisen oikeutta lakiosaan ei voida tehokkaasti testamentilla loukata. Sen sijaan muut perilliset voidaan kyllä pääsääntöisesti sulkea testamentilla perinnönsaajien ulkopuolelle. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan puhuta perinnöttömäksi tekemisestä. Perinnöttömäksi tekeminen on poikkeusjärjestely, joka on mahdollista tiettyjen edellytysten käsillä ollessa.

Rintaperillinen voidaan tehdä perinnöttömäksi, jos hän on tehnyt tahallaan rikoksen ja täten syvästi loukannut joko perittävää tai joitain perittävälle tärkeistä läheisistä. Olennaista on, että rikoksen ei ole välttämättä tarvinnut siis kohdistunut perittävään itseensä ollakseen syvästi perittävää loukkaava. Myös sellainen rikos joka on aiheuttanut syvää harmia ja surua subjektiivisesta näkökulmasta joko perittävälle tai eräille vainajan läheisistä, riittää. Rikoksen ei tarvitse olla edes henkilöön kohdistuva ollakseen niin loukkaava, että rintaperillisen perinnöttömäksi tekeminen testamentissa voi tulla kyseeseen. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi sellaiset rikokset, kuten varkaus, murto, luvaton käyttö, huumausainerikos, kotirauhan rikkominen tai vaikkapa virkarikos voivat periaatteessa olla syynä perinnöttömäksi tekemiselle, siinä missä esimerkiksi pahoinpitely, tappo tai raiskaus.

Läheisten piiri jota tahallisella rikoksella on loukattu ja jonka johdosta perinnöttömäksi voidaan testamentilla tehdä, on seuraava: perittävän perillispolvessa olevat sukulaiset sijaisperillisineen, eli samaa sukuhaaraa perittävän kanssa olevat rintaperilliset lapsineen. Vastaava tilanne koskee ottolasta ja ottolapsen rintaperillisiä. Jos rintaperillinen on heitä tahallisella rikoksella syvästi loukannut, niin perittävä voi tällä perusteella jättää rintaperillisen perinnöttömäksi, etenkin jos koki itsekin tulleensa loukatuksi samalla. Kyseessä ei kuitenkaan saa olla huolimattomuusrikos, eli esimerkiksi rintaperillisen laiminlyönti. Huolimattomuusrikokset eli tuottamukselliset tai laiminlyöntirikokset, kuten esimerkiksi jonkin teon tekemättä jättäminen, eivät vielä pääsääntöisesti riitä perinnöttömäksi tekemisen perusteeksi. Yksin se että rintaperillisellä on rikosrekisteri, ei vielä automaattisesti tarkoita, että hänet voitaisiin tehdä perinnöttömäksi testamentissa.

Rikoksen ei tarvitse olla syvästi loukkaava objektiivisesti arvioiden. Olennaista on viime kädessä se, kuinka loukkaavalta rintaperillisen tahallinen rikos on tuntunut nimenomaan perittävän eli sen, joka testamentin teki, subjektiivisesta näkökulmasta. Tällöin myös rikos joka kohdistuu muuhun kuin edellä mainittuun perittävän perillispolvessa olevaan henkilöön, voi loukata niin syvästi perittävää, että se oikeuttaa perinnöttömäksi tekemiseen. Tätä kuitenkin rajoittaa vallitseva käsitys siitä, mitä yleensä pidetään syvästi loukkavana ja mitä ei. Perinnöttömäksi tekemisen peruste ei vanhene, joten hyvinkin vanha teko voi oikeuttaa perinnöttömäksi tekemiseen.

Toinen lakisääteinen peruste rintaperillisen perinnöttömäksi tekemiseen on rintaperillisen kunniaton ja epäsiveellinen elämäntyyli, jota on jatkunut pitempään. Pelkästään yksi kyseenalainen hairahdus kaidalta polulta tai tilapäinen käyttäytyminen kunniattomasti ei siis vielä pääsääntöisesti johda siihen, että rintaperillisen perinnöttä jättäminen tulisi kyseeseen. Laki on kuitenkin tältä osin väljä ja jättää harkinnanvaraa. Henkilön elämäntyyliä ja –tapaa sekä käytöstapoja on arvioitava kokonaisharkintaa käyttäen.

Mikäli rintaperillinen jätetään perinnöttömäksi, tapahtuu se testamentissa. Testamentista pitää nimenomaisesti käydä ilmi perinnöttömäksi tekemisen peruste. Tämä on erityisen tärkeää siksi, jotta perinnöttömäksi tehty rintaperillinen voi itse arvioida, onko peruste hänen omasta mielestään aiheeton vai aiheellinen. Rintaperillinen voi testamentissa mainitun perusteen johdosta päättää, kannattaako nostaa kanne testamentin riitauttamiseksi. Mikäli hän toteaa menestymismahdollisuudet ohueksi, ei kannetta kannata nostaa. Jos kuitenkin testamentti on ilmiselvästi perusteeton, kanne voi menestyä. On kuitenkin huomioitava todistustaakka. Kun rintaperillinen on tehty perinnöttömäksi, on näyttövelvollisuus siitä, että perinnöttömäksi tekemisen peruste on käsillä sillä, joka haluaa vedota perusteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka rintaperillinen on tehty perinnöttömäksi testamentilla siten, että koko jäämistö on esimerkiksi testamentattu 89-vuotiaana kuolleen X:n nuorelle vaimolle ja samalla nimenomaisesti lausuttu peruste siitä että rintaperillinen tehdään perinnöttömäksi, tulee nuoren vaimon näyttää toteen, että peruste on todella käsillä. Sen sijaan perinnöttömäksi tehdyn rintaperillisen itsensä ei tarvitse todistaa olevansa kelpo kansalainen. Riittää, ettei nuori vaimo vain saa tarpeeksi näyttöä siitä, että elämäntyyli oli todella sellainen, mitä perinnöttömäksi tekeminen edellyttää.

Moitekanteelle säädetty kuuden kuukauden määräaika testamentin tiedoksisaamisesta ei koske perinnöttömäksi tekemisen riitauttamiskannetta. On painotettava että kyseessä ei siis ole varsinaisesti testamentin moitekanne, joka nostetaan testamentin pätemättömyysperusteella. Kanne saadaan siis tässä tapauksessa nostaa myöhemminkin, vaikka testamentti olisikin jo saanut lainvoiman. Testamentin riitauttaminen on eri asia, kuin testamentin moittiminen. Kyse on muusta testamenttia koskevasta kanteesta, joita ovat esimerkiksi testamentin tulkintaa koskeva tulkintakanne. Toisaalta testamentti voidaan riitauttaa myös nostamalla hallintakanne, ineksistenssikanne tai peruuttamiskanne. Toisin sanoen, testamentin pätemättömyyskanteet ovat asia erikseen, kuin testamentin riitauttamiskanteet.

Mikäli perinnöttömäksi tehty rintaperillinen tyytyy testamenttiin, eikä nosta kannetta testamentin riitauttamiseksi, hän ei enää kuuden kuukauden kuluttua testamentin tiedoksisaamisestaan kuulu kuolinpesän osakkaisiin.

Vaikka rintaperillinen on tehty perinnöttömaksi, hänen sijaantuloperillisillään on oikeus lakiosaan. Lakiosaa on kuitenkin vaadittava. Jos siis A on tehnyt rintaperillisensä B vahingoksi testamentin, jolla hänet on tehty perinnöttömäksi kokonaan, siirtyy B:n lakiosa nyt B:n omille rintaperillisille.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]