Minilex - Lakipuhelin

Riita ennakkoperinnöstä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan perittävän eläessään perilliselleen antamaa lahjaa. Antajansa kuoleman jälkeen lahjan ennakkoperintöluonne saa merkitystä, sillä ennakkoperinnöt huomioidaan perinnönjaossa, toisin kuin normaalit lahjat. Ennakkoperinnön avulla voidaan huolehtia siitä, että perillisiä kohdellaan perinnönjaossa tasapuolisesti, vaikka joku heistä kaipaisikin esimerkiksi taloudellista tukea jo ennen kuin perinnönjako on ajankohtainen. Ennakkoperintöriitojen välttämiseksi on suotavaa tutustua ennakkoperintöä koskeviin periaatteisiin.

Rintaperilliselle annetut lahjat katsotaan ennakkoperinnöiksi, ellei lahjanantaja toisin määrää tai näin ole olosuhteiden perusteella katsottava tarkoitetun (ennakkoperintöolettama). Lahjanantaja voi kumota tämän olettaman vapaamuotoisesti ja milloin tahansa. Perinnönjaossa syntyvien riitojen välttämiseksi ilmoitus on yleensä järkevintä tehdä kirjallisesti.

Edellä käsitelty ennakkoperintöolettama ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Ennakkoperinnöksi ei katsota tavanomaista lahjaa, joka ei ole epäsuhdassa antajansa taloudellisiin oloihin. Kaikille rintaperillisille annettavia saman suuruisia lahjoja ei yleensä myöskään katsota ennakkoperinnöiksi. Tosin tällaisessakin tapauksessa lahjanantajan kannattaa varmuuden vuoksi mainita luovuttamansa omaisuuden lahjaluonteesta selkeästi lahjakirjassa. Sen sijaan esimerkiksi omaisuuden myynti perilliselle selvästi käypää hintaa edullisemmin katsotaan ennakkoperinnöksi vastikkeettomalta osaltaan. Jos näin ei haluta tapahtuvan, tulee tästä nimenomaisesti määrätä.

Ennakkoperinnön ja lahjan erottaminen toisistaan on oleellista sekä verotuksellisten syiden että tietysti tulevan perinnönjaon kannalta. Jos perittävän antaman lahjan katsotaan olevan ennakkoperintöä, se otetaan huomioon perinnönjaossa. Ennakkoperinnön arvo lisätään vainajan pesään, jonka jälkeen sen arvo vähennetään ennakkoperinnön saaneelle tulevasta perintöosasta. Vaikka jonkun perillisen saama ennakkoperintö olisi arvoltaan suurempi kuin hänelle kuuluva perintöosa, ei hän joudu palauttamaan ennakkoperintönä saamaansa omaisuutta.

Ennakkoperinnöstä on maksettava lahjavero sen luovutuksen yhteydessä, mikäli sen arvo ylittää säädetyt euromääräiset rajat. Jo maksetun lahjaveron määrä taas vähennetään perinnönjaossa maksettavaksi tulevasta perintöverosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ennakkoperintö voi nostaa perintöveron määrää, sillä perintövero on luonteeltaan progressiivinen. Jos luovutus katsotaan lahjaksi eikä ennakkoperinnöksi, ei sitä pääsääntöisesti huomioida perintöverotuksessa. Poikkeuksen saattaa muodostaa tilanne, jossa lahja on annettu perittävän kuolemaa edeltävän kolmen vuoden aikana.

Ero lahjan ja perinnön välillä ilmenee myös siinä, että perintöveroa maksetaan yli 20 000 euron perintöosuudesta ja lahjaveroa puolestaan saman henkilön antamista lahjoista, joiden arvo ylittää kolmen vuoden aikana 5 000 euroa. Rajan ylittyessä lahjaveroa maksetaan lahjojen yhteenlasketun arvon perusteella. Perintöverotuksessa puolestaan on kaksi veroluokkaa, pienempi vero koskee muun muassa rintaperillisiä sekä aviopuolisoa ja suurempi taas kaukaisempia sukulaisia sekä vieraita.

Perilliselle annettavien lahjojen määrääminen ennakkoperinnöiksi on omiaan ehkäisemään perillisten välistä eripuraa tulevassa perinnönjaossa. Perittävällä on kuitenkin täysi oikeus määrätä omaisuudestaan elinaikanaan ja hän voi päättää lahjoittaa omaisuuttaan – lahjana tai ennakkoperintönä – kenelle haluaa. Perillisten olisikin aina kunnioitettava perittävän tahtoa perintöä jakaessaan. Ennakkoperintöön liittyvissä epäselvyyksissä kannattaa asiaa kuitenkin tiedustella aina lakimieheltä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]