Minilex - Lakipuhelin

Riita-asian tuomio ja päätös

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Riita-asiassa annettu pääasiaa koskeva ratkaisu on nimeltään tuomio. Muuta tuomioistuimen antamaa ratkaisua kuin tuomiota kutsutaan päätökseksi. Tuomioistuimella on perusteluvelvollisuus ja siksi tuomio tulee aina perustella. Tuomion perusteleminen on tärkeää esimerkiksi mahdollisen myöhemmän muutoksen hakemisen vuoksi.

Riita-asiaa koskevassa tuomiossa otetaan huomioon vain pääkäsittelyssä esille tuotu oikeudenkäyntiaineisto. Valmistelussa ratkaistavan asian tuomiossa otetaan huomioon haastehakemuksessa, kirjallisessa vastauksessa ja lausumassa sekä asiassa muutoin esitetyt seikat. Olennaista on, että tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta tuomita muuta tai enempää kuin asianosaiset ovat vaatineet. Tuomiota ei ole lupa perustaa myöskään sellaiseen seikkaan, johon asianosaiset eivät ole vedonneet vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi, kun kyseessä on asia, jossa sovinto on sallittu. Käräjäoikeuden antaman tuomion tulee sisältää muun muassa päivämäärä, jolloin tuomio on annettu sekä asianosaisten nimet ja tuomiolauselma.

Tuomiolauselmalla on keskeinen merkitys, koska siitä ilmenee ratkaisun lopputulos. Riita-asian oikeudenkäynti päättyy siihen, kun tuomioistuin antaa tuomion. Oikeudenkäynti voi päättyä myös tuomioistuimen antaessa asiassa päätöksen. Päätös voi koskea esimerkiksi kanteen tutkimatta jättämistä. Riita-asian tuomiolla tarkoitetaan siis pääasiaratkaisua riita-asiassa ja päätöksellä puolestaan tarkoitetaan muuta tuomioistuimen antamaa ratkaisua kuin tuomiota.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]