Minilex - Lakipuhelin

Riita-asian käsitteleminen suljetuin ovin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asian suullinen käsittely on julkinen, jollei tuomioistuin määrää, että suullinen käsittely toimitetaan yleisön läsnä olematta. Asianosainen tai muut osalliset voivat esittää tuomioistuimelle pyynnön suljetuin ovin käytävästä istunnosta, mutta tuomioistuin on viime kädessä se, joka asiasta päättää. Suljetun käsittelyn pitämisen mahdollisuus riippuu siitä, millaista tietoa käsittelyssä esitetään ja millaiset seuraukset näiden tietojen julkiseksi tulemisesta voi aiheutua, sekä toisaalta siitä, ketä käsittelyssä kuullaan.

Tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että suullinen käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta, jos asian julkinen käsittely todennäköisesti vaarantaisi valtion ulkoista turvallisuutta tai aiheuttaisi merkittävää vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Samoin, jos asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista tai asiassa esitetään salassa pidettäväksi säädetty tai määrätty oikeudenkäyntiasiakirja tai ilmaistaan muu salassa pidettävä tieto, jonka julkinen käsittely todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa esimerkiksi jonkun henkilön eduille, voidaan asia käsitellä suljetuin ovin. Mikäli henkilö laissa säädetystä todistamiskiellosta huolimatta velvoitetaan todistamaan tai tuomaan oikeudenkäyntiin nähtäväksi esine tai asiakirja tai henkilö laissa säädetystä kieltäytymisoikeudestaan huolimatta suostuu todistamaan tai tuomaan nähtäväksi esineen tai asiakirjan, voidaan käsittely pitää suljettuna. Samoin voidaan suljettu käsittely toimittaa, kun asiassa kuullaan alle 15-vuotiasta tai henkilöä, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu.

Riita-asian käsittelyssä pääsääntönä on siis käsittelyn julkisuus, mutta se voidaan poikkeuksellisesti pitää myös suljettuna käsittelynä. Tuomioistuin huolehtii salassa pidettävien asioiden kohdalla suljetun käsittelyn määräämisestä, mutta asia voidaan ottaa esille myös asianosaisten aloitteesta. Asianosaisten on hyvä huomioida, että suljetuin ovin käydyssä käsittelyssä esiin tulleiden salassa pidettävien tietojen osalta on kaikilla käsittelyssä olleilla salassapitovelvollisuus. Heidän läsnäolo-oikeutensa ei siis oikeuta käsiteltyjen asioiden kertomiseen ulkopuolisille.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]