Minilex - Lakipuhelin

Rekisteröinti siirtyy siirtokanteella toiselle

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rekisteröintiä saa hakea piirimallin luoja sekä se, jolle luojan oikeus on siirtynyt. Vaikka viranomainen päällisin puolin tarkistaa rekisteröintihakemuksesta, että hakijana on siihen oikeutettu henkilö, rekisteriin voi kuitenkin päätyä rekisteröintejä, joiden haltijalla ei olisi ollut laillista oikeutta saada rekisteröintiä. Hakija on voinut tietoisesti valehdella oikeuksistaan tai hän on voinut olla itsekin tietämätön tilanteesta tai lain säännöksistä, väärälle henkilölle myönnettyjä rekisteröintejä voi päätyä rekisteriin monesta eri syystä. Jos joku väittää, että hänellä on parempi oikeus piirimalliin kuin rekisteröinnin haltijalla, ja asiaa pidetään epäselvänä, rekisteriviranomainen voi välipäätöksessä kehottaa kyseistä henkilöä nostamaan kanteen tuomioistuimessa määrätyn ajan kuluessa. Välipäätöksessä on mainittava, että kanne jätetään ottamatta huomioon, jos kannetta ei nosteta määräajassa. Kantajan, joka uskoo olevansa rekisteröintiin laillisesti oikeutettu, tulee siis nostaa tuomioistuimessa siirtokanne, jos hän haluaa rekisteröinnin siirrettäväksi itselleen. Siirtokanteen nostosta tehdään merkintä piirimallirekisteriin. Jos kanne hyväksytään, tuomioistuin siirtää rekisteröinnin vastaajalta kantajalle. Kantajan ei siten tarvitse erikseen hakea rekisteröinnin mitätöimistä ja tämän jälkeen itselleen uutta rekisteröintiä, vaan rekisteröinti voidaan suoraan siirtää hänen nimiinsä. Hänen tulee kuitenkin maksaa rekisteröintimaksu. Kun rekisteröinti on tuomiolla siirretty ja tuomio on saanut lainvoiman, eli siitä ei voida enää valittaa, siirtämisestä kuulutetaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]