Minilex - Lakipuhelin

Rahoituksen lisääminen: Maksullinen osakeanti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeanti tarkoittaa uusien tai jo olemassa olevien osakkeiden luovuttamista yhtiöltä osakkeiden merkitsijöille, eli tuleville osakkeenomistajille. Luonnollisesti osakkeet voidaan luovuttaa myös sellaisille henkilöille, jotka ovat jo valmiiksi osakkeenomistajia. Osakeannin tarkoituksena on yleensä joko vahvistaa yhtiön omaa pääomaa tai sitten muuttaa olemassa olevia omistussuhteita luovuttamalla uusia osakkeita esimerkiksi vain tietyille osakkeenomistajille. Osakeanti voi olla ensinnäkin joko maksullinen tai maksuton. Toiseksi se voi olla tavallinen tai suunnattu. Seuraavaksi keskitymme maksulliseen osakeantiin, joka on se yleensä tavanomaisempi tapa luovuttaa uusia osakkeita merkittäväksi.

Maksullisella osakeannilla tarkoitetaan osakeantia, jossa luovutettavista osakkeista suoritetaan vastike, eli siis osakkeesta maksetaan merkintähinta. Osakeannin maksullisuus on osakeyhtiölain mukainen pääsääntö. Maksullista osakeantia toteutettaessa tulee tätä koskevassa päätöksessä mainita seuraavat asiat: annettavien osakkeiden lukumäärä tai enimmäismäärä osakelajeittain ja se, ovatko kyseessä uudet vaiko yhtiön hallussa olevat osakkeet; se, kenellä on oikeus merkitä osakkeita ja suunnatussa osakeannissa lisäksi perustelut sille, että osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiseen on olemassa vaadittu painava taloudellinen syy; lisäksi osakkeesta maksettava merkintähinta ja perustelut tämän hinnan määrittämiselle sekä osakkeen maksuaika.

Enimmäismäärä on asetettava tarkan lukumäärän sijaan, sillä voihan olla, että kaikki luovutettavat osakkeet eivät mene edes kaupaksi. Tällöin tarkkaa määrää ei voida sopia, mutta maksimimäärä sen sijaan voidaan. Uusilla osakkeilla tarkoitetaan sitä, että tarkoitusta varten luodaan kokonaan uusia osakkeita, kun taas vanhat osakkeet ovat sellaisia jo kerran merkittyjä osakkeita, jotka yhtiö on aikojen kuluessa ostanut takaisin itselleen. Yleensä osakeannissa vanhat osakkeenomistajat ovat etuoikeutettuja, koska pyrkimyksenä on säilyttää omistussuhteet osakeannista huolimatta samoina. Tällöin perustelut tarvitaan, jos tästä poiketaan.

Mikäli kaikki merkintään oikeutetut eivät merkitse osakkeitaan osakeannista päättävässä kokouksessa, tulee päätöksessä lisäksi mainita osakkeiden merkintäaika; sekä muussa kuin suunnatussa osakeannissa se aika, jona merkintäetuoikeutta tulee käyttää. Uuden osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön osakepääoman korotukseksi, ellei tätä ole osakeantipäätöksessä määrätty merkittäväksi kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon taikka kirjanpitolaissa ole toisin säädetty. Uudesta osakkeesta poiketen yhtiön hallusta luovutettavasta omasta osakkeesta maksettava määrä merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, ellei tätä ole osakeantipäätöksessä määrätty merkittäväksi kokonaan tai osittain osakepääomaan taikka kirjanpitolaissa ole toisin säädetty.

Maksullista osakeantia koskeva päätös tulee ilmoittaa rekisteröitäväksi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä. Osakkeen merkinnän tulee tapahtua todisteellisesti. Osakkeen merkinnästä tulee käydä ilmi osakkeen merkitsijä, se mihin osakeantipäätökseen merkintä perustuu sekä merkinnän kohteena olevat osakkeet. Rahassa maksettava merkintähinta tulee maksaa osakeyhtiön tilille. Mikäli merkintähinta maksetaan apporttina, tulee tästä mainita osakeantipäätöksessä. Apportilla tarkoitetaan siis muuta omaisuutta kuin rahaa. Työ ei kuitenkaan kelpaa apportiksi. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita annettaessa osaketta ei saa luovuttaa ennen kuin luovutus on täysin maksettu. Mikäli merkintähintaa mahdollisine viivästyskorkoineen ei ole maksettu sen eräännyttyä, eikä hallitus ole antanut merkitsijälle lisää maksuaikaa, voi hallitus todeta oikeuden osakkeeseen menetetyksi.

Osakeantipäätös ei ole sinällään erityisen monimutkainen. Vaatii lähinnä harkintaa yhtiökokoukselta päättää, mikä osakeannin muoto on yhtiölle tarkoituksenmukaisin. Tämän jälkeen päätös on perusteltava ja laadittava lain määräämällä tavalla. Viimeisenä on muistettava myös huolehtia merkitsemisen todisteellisuudesta ja siitä, että merkintähinta tulee myös todellisuudessa maksetuksi. Jos maksun kanssa arvioidaan tulevan ongelmia, kannattaa suoraan harkita maksutonta osakeantia. Lisätietoja saat soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]