Minilex - Lakipuhelin

Potilasvahinkoasian käsittely tuomioistuimessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Potilasvahinkoja koskevat vahingonkorvaushakemukset käsittelee ja ratkaisee Potilasvakuutuskeskus, mutta sen antama ratkaisu ei ole ehdoton viimeinen sana asiaan. Mikäli potilasvahingon perusteella korvausta hakenut henkilö on tyytymätön Potilasvakuutuskeskuksen tekemään korvauspäätökseen, hän voi saattaa asian potilasvahinkolautakunnan käsittelyn sijasta taikka sen jälkeen yleisen alioikeuden eli käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Kyse on muutoksenhausta viranomaisen päätökseen oikeuslaitoksen kautta.

Korvauksen hakijalle on korvauspäätöksen mukana annettava kirjalliset ohjeet muutoksenhaun aloittamista varten. Ohjeissa on mainittava muun muassa kanteen nostamiselle asetettu määräaika sekä se, missä tuomioistuimissa kanteen voi nostaa. Hakijan on nostettava kanne tuomioistuimessa kolmen vuoden kuluessa siitä, kun hän sai kirjallisesti tietää tyytymättömyyttä aiheuttaneesta korvauspäätöksestä.

Kanne voidaan nostaa korvauksen hakijan valinnan mukaan Helsingin käräjäoikeudessa, taikka korvausta vaativan henkilön oman kotipaikan tai vakituisen asuinpaikan käräjäoikeudessa. Kanne voidaan saattaa käsiteltäväksi myös siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä potilasvahingon aiheuttanut toimi tai laiminlyönti tehtiin, taikka jossa vahinko ilmeni. Hakijalle on annettu useita vaihtoehtoja sen suhteen, missä kanne voidaan nostaa, jotta hakijan ei tarvitsisi matkustaa toiselle paikkakunnalle riippuen vaikkapa siitä, onko hän vielä laitoksessa hoidettavana vai oleskelemassa jo koti- tai asuinpaikkakunnallaan.

Tuomioistuinmenettelyssä kanteen nostaneen vastapuolena on Potilasvakuutuskeskus. Käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön oikeudenkäynnin osapuoli voi valittaa päätöksestä hovioikeuteen, ja hovioikeuden päätökseen tyytymätön voi hakea muutoksenhakulupaa edelleen korkeimmalta oikeudelta. Pääsääntöisesti jatkovalituksen tekijänä on korvauksen hakija, sillä viranomaisten tulee aina välttää tuomioistuinprosessin jatkamista, ellei prosessin jatkamiseen ole painavia syitä. Viranomaisten tehtävänä on palvella kansalaisia, ei käräjöidä heidän kanssaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]