Minilex - Lakipuhelin

Pitääkö hälytysajoneuvoa väistää?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Mitä pitää tehdä, kun liikenteessä huomaa hälytysajossa olevan ajoneuvon lähestyvän reipasta vauhtia? Lain mukaan ääni- ja valomerkkejä antavalle hälytysajoneuvolle ja poliisin vetämälle ääni- ja valomerkkejä antavalle saattueelle tulee antaa esteetön kulku liikenteen ohjauslaitteilla annetuista ohjeista riippumatta. Vaikka liikennevalot tai liikennemerkit antaisivatkin etuajo-oikeuden, tulee hälytysajoneuvon kiire huomioida ensimmäisenä. Esteettömän kulun turvaamiseksi on tarvittaessa väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä.

Hälytysajoneuvon kuljettajalle täytyy antaa tilaisuus ohittaa. Ohittaminen ei aina onnistu pelkästään syrjään ajamisella, mikäli hälytysajoneuvo on esimerkiksi samalla kaistalla liikennevaloissa. Tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa, milloin väistäminen ei muuten onnistu, voi joutua esimerkiksi ajamaan punaista näyttävän liikennevalon ohi. Poikkeustapauksessa punaisia liikennevaloja päin ajaminen voi siis olla sallittua, mutta aina tulee noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta sekä ottaa huomioon myös muu liikenne.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]