Minilex - Lakipuhelin

Pesänselvittäjän velvollisuudet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pesänselvittäjän hallintoa kutsutaan kuolinpesän virallisselvitykseksi. Tuomioistuin määrää pesänselvittäjän tehtäväänsä hakemuksesta. Pesänselvityksen tarkoituksena on pesän varojen ja velkojen selvittäminen eli jäämistön jakokuntoon saattaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pesänselvittäjällä on tiettyjä velvollisuuksia.

Pesänselvittäjän tulee ryhtyä kaikkiin pesän selvittämiseksi tarpeellisiin toimiin ja tehtävä tämä mahdollisimman joutuisasti. Aivan ensimmäiseksi pesänselvittäjän tulee ottaa haltuunsa jäämistöön kuuluva omaisuus. Omaisuuden haltuunotto tarkoittaa käytännössä sitä, että pesänselvittäjälle luovutetaan kaikki jäämistöä koskevat asiakirjat. Mikäli omaisuuden tosiasiallinen hallinta kuitenkin säilyy osakkailla, pesänselvittäjän velvollisuutena on varmistaa omaisuuden asianmukainen hoito. Lisäksi pesänselvittäjän on varmistuttava, että kaikki perittävän velat huomioidaan selvityksessä. Epäselvissä tilanteissa selvittäjän tulee hakea julkista haastetta. Pesänselvittäjän on myös huolehdittava perunkirjoituksen toimittamisesta, jollei sitä ole vielä toimitettu.

Yksi pesänselvittäjän tärkeimmistä velvollisuuksista on velkojien tyydyttäminen. Pesänselvittäjän onkin pyrittävä tekemään velkojien kanssa sopimus, jos kuolinpesän varat ovat sen velkoja pienemmät. Tarvittaessa pesänselvittäjä voi hakea kuolinpesän asettamista konkurssiin. Pesän omaisuuden hoitoon kuuluu myös kuolinpesää sitovien sopimusten täyttäminen ja irtisanominen.

Pesäselvittäjän määräyksen jälkeen ainoastaan pesänselvittäjä voi edustaa kuolinpesää kolmatta henkilöä vastaan sekä kantaa ja vastata pesää koskevissa asioissa. Kun pesänselvittäjä on todennut pesänselvityksen tulleen loppuunsaatetuksi, on hänen annettava osakkaille hallinnostaan tili. Pesänselvittäjä on lisäksi vahingonkorvausvelvollinen tahallaan tai huolimattomuuttaan aiheuttamastaan vahingosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]