Minilex - Lakipuhelin

Perintövero ja lesken hallintaoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lesken hallintaoikeudella tarkoitetaan sitä, että eloonjäänyt puoliso saa pitää kuolleen puolison jäämistön jakamattomana hallinnassaan. Kyseinen oikeus ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton, sillä leskellä on tämä hallintaoikeus, jollei rintaperillisen tekemästä jakovaatimuksesta taikka perittävän tekemästä testamentista muuta johdu. Esimerkiksi jos rintaperillinen vaatii jakoa, lesken hallintaoikeus päättyy ja pesä jaetaan.

Lesken oikeus rajoittuu vain omaisuuden käyttöön ja hallintaan, ei esimerkiksi omaisuuden myymiseen. Jos hallinnassa olevasta omaisuudesta saadaan tuottoa, leski saa tuoton. Leski ei ole velvollinen suorittamaan perintöveroa hänen oikeudestaan pitää kuolleen puolisonsa jäämistöä jakamattomana hallinnassaan. Leski voi myös luopua oikeudestaan pitää jakamattomana jäämistöä hallinnassaan.

Eloonjääneellä puolisolla on aina oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto taikka muu jäämistöön kuuluva kodiksi sopiva asunto. Leskellä ei ole tätä oikeutta, jos hänen omaan varallisuuteen kuuluu kodiksi sopiva asunto. Edellä sanottu koskee myös asuntoon kuuluvaa tavanomaista koti-irtaimistoa. Leskellä on tämä oikeus, vaikka hänellä ei olisi avio-oikeutta kuolleen puolisonsa omaisuuteen. Lesken hallintaoikeus on sinänsä edullinen, sillä se pienentää myös perillisten maksettavaa perintöveroa. Hallintaoikeuden arvo pääomitetaan ja se vähennetään jäämistön arvosta, kun perintöverotus toimitetaan. 

Perintöverotuksesta löydät lisätietoa Minilexin muista artikkeleista. Yksityiskohtaisia oikeudellisia neuvoja saat kääntymällä lakimiehen puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]