Minilex - Lakipuhelin

Patentoitavan keksinnön uutuusvaatimus ei ole ehdoton

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pääsääntöisesti patentin saaminen edellyttää, että keksintö on uusi, eikä sitä ole aiemmin julkaistu. Koska uutuusvaatimuksen jäykkä soveltaminen voisi monissa tilanteissa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen, siihen on säädetty poikkeuksia. Ensinnäkin väärinkäytöstilanteissa olisi kohtuutonta, että keksijä ei voisi suojata keksintöään patentilla, vaikka se olisikin tullut julkiseksi. Patentti voidaan myöntää, vaikka keksintö on kuuden kuukauden kuluessa ennen patenttihakemuksen tekemistä tullut julkiseksi sellaisen ilmeisen väärinkäytöksen johdosta, joka on kohdistunut hakijaan tai siihen, jolta tämä johtaa oikeutensa. Väärinkäytöksen on täytynyt kohdistua patenttia hakevaan tai keksinnön keksineeseen tahoon. Lisäedellytyksenä patentin saamiselle tällöin on, että julkiseksi tuleminen on tapahtunut aikaisintaan puolta vuotta ennen patenttihakemuksen tekemistä. Näin ollen patenttia on syytä hakea mahdollisimman pian väärinkäytöksen ilmettyä. Keksinnön julkiseksi tuleminen ei estä patentointia myöskään silloin, kun keksintö on pantu näytteille viralliseen tai virallisesti tunnustettuun kansainväliseen näyttelyyn. Patentti voidaan siis myöntää, vaikka keksintö on kuuden kuukauden kuluessa ennen patenttihakemuksen tekemistä tullut julkiseksi sen johdosta, että hakija tai se, jolta tämä johtaa oikeutensa, on pannut keksinnön näytteille sanotussa näyttelyssä. Toiseksi poikkeus uutuusvaatimukseen ovat kirurgista tai terapeuttista käsittelyä tai diagnoosia tarkoittavat menetelmät, jotka kohdistetaan ihmisiin tai eläimiin. Uutuusvaatimus ei siis myöskään estä myöntämästä patenttia tunnettuun kirurgisessa tai terapeuttisessa menetelmässä käytettävään aineeseen tai seokseen, jos aineen tai seoksen käyttö ei ole tunnettu jossakin tällaisessa menetelmässä. Sama koskee kyseisiin menetelmiin käytettäviin aineisiin tai seoksiin, jos aineen tai seoksen käyttö ei ole tunnettu tässä tietyssä menetelmässä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]