Minilex - Lakipuhelin

Palautusoikeus etämyynnissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeus palauttaa tuote ja peruuttaa kauppa etämyynnissä on kirjattu kuluttajansuojalakiin. Etämyynnissä kuluttaja voi perua kaupan ilman erityistä syytä ilmoittamalla siitä myyjälle 14 päivän kuluessa tilauksen tekemisestä. Pelkkä tavaran palauttaminen tai sen noutamatta jättäminen postista ei enää riitä peruuttamisilmoitukseksi.

Suurimmalla osalla verkkokaupasta ostetuista tuotteista on peruuttamisoikeus. Peruuttamisoikeus koskee myös alehintaisia tuotteita. Oikeus ei kuitenkaan koske kaikkia tuotteita ja palveluita. Tuoteryhmät, joilla palautusoikeutta ei ole, on lueteltu laissa. Peruutusoikeuden ulkopuolella olevia tuotteita ovat esimerkiksi mittatilaustavaroita, nopeasti pilaantuvia tavaroita ja sinetöityjä tavaroita, joiden sinetti on avattu. Tyypillisiä peruutusoikeuden ulkopuolella olevia palveluita ovat esimerkiksi majoitus-, kuljetus- ja vapaa-ajan palvelut, jotka on sovittu tietyksi ajankohdaksi sekä palvelusopimuksia, joiden osalta palvelu on kokonaan suoritettu kuluttajan ennakkosuostumuksella.

Jos kuluttaja peruuttaa kaupan, hänen on palautettava tavara viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Kuluttajan vastuulla on tarvittaessa näyttää, että tavara on palautettu määräajassa. Kuluttaja vastaa myös tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kuluista, jollei myyjä ole sitoutunut vastaamaan niistä tai jos myyjä on laiminlyönyt ilmoittaa kuluttajalle, että kuluttajan on vastattava niistä.

Peruuttamisaika voi pidentyä, jos kuluttajalle ei ole annettu tietoa peruuttamisoikeuden ehdoista. Myyjän on siis annettava asiakkaalle kirjalliset ohjeet tuotepalautusten tekemiseen. Jos myyjä laiminlyö velvollisuuttaan antaa kuluttajalle asianmukaisesti tietoja peruuttamisoikeudesta, peruuttamisen määräaika päättyy vasta 12 kuukauden kuluttua alkuperäisen peruuttamisen määräajan päättymisestä. Jos myyjä ehtii oikaista puutteelliset tiedot tämän ajan kuluessa, normaali peruuttamisaika alkaa kulua oikaisupäivästä.

Mikäli haluat tietää lisää etämyynnistä ja kuluttajansuojasta, voit soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]